Terveystuotekauppiaiden Liitto

Terveystuotekauppiaiden Liitto Terveystuotekauppiaiden Liitto on vuonna 1967 perustettu valtakunnallinen terveyskauppojen ja terveystuotealan toimijoiden yhteistoimintajärjestö.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on luontaistuote- ja terveyskauppojen valtakunnallinen toimialajärjestö. Liiton jäsenistö koostuu terveystuotealan erikoiskaupan yrityksistä. Suomessa on noin 330 terveystuotealan erikoiskauppaa, joista 220 kuuluu Suomen Terveystuotekauppiaiden Liittoon

Elias Jaakkolalle järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkkiBiomed Oy:n toimitusjohtaja Elias Jaakkolalle on myönnett...
12/06/2026

Elias Jaakkolalle järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki

Biomed Oy:n toimitusjohtaja Elias Jaakkolalle on myönnetty järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki. Kunnianosoitus on myönnetty Jaakkolan ansiokkaasta työstä luontaistuotealan eri tehtävissä sekä hänen merkittävästä panoksestaan alan tunnettuuden ja arvostuksen lisäämisessä. Jaakkola on vaikuttanut pitkään suomalaisessa terveystuotealassa yrittäjänä, toimitusjohtajana ja terveysviestinnän kehittäjänä. Hänen työnsä näkyy sekä Biomed Oy:n kasvussa että TerveysSummitin kaltaisten uusien toimintamallien rakentamisessa terveystiedon jakamiseksi suurelle yleisölle.

Jaakkola tunnetaan pidettynä yritysjohtajana ja suomalaisen terveysviestinnän kehittäjänä. Hänen johtamansa Biomed Oy on jo vuodesta 1982 alkaen ollut merkittävä toimija suomalaisella terveystuotekentällä. Yritys on panostanut pitkäjänteisesti kuluttajien hyvinvointia tukeviin tuotteisiin, asiantuntijatiedon välittämiseen sekä terveystuotealan kehittämiseen.

Jaakkolan järjestämä TerveysSummit on kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmista terveyttä, ravitsemusta ja hyvinvointia käsittelevistä verkkotapahtumista. TerveysSummitin kautta terveystietoa on tuotu satojen tuhansien suomalaisten ulottuville, ja tapahtuma on lisännyt kiinnostusta terveyden edistämiseen sekä hyvinvointiin liittyviin teemoihin.

"Elias Jaakkola on tehnyt pitkäjänteistä ja vaikuttavaa työtä suomalaisen terveystuotealan hyväksi. Hän on lisännyt alan näkyvyyttä, tuonut terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja suuren yleisön tietoisuuteen sekä rakentanut omalla toiminnallaan luottamusta terveystuotealaa kohtaan. Hänen työnsä vaikutukset näkyvät laajasti koko toimialalla", toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

"Koulutuksen ja tiedon jakamisen merkitys korostuu jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Elias Jaakkola on omalla toiminnallaan edistänyt terveystiedon saavutettavuutta ja herättänyt laajaa kiinnostusta hyvinvointiin liittyviä aiheita kohtaan. Hänen työnsä on osaltaan vahvistanut myös terveystuotealan tunnettuutta ja arvostusta", jatkaa TAIMI-koulutus Oy:n toimitusjohtaja Helena Pirttiniemi.

Jaakkola on ollut aktiivisesti mukana myös terveystuotealan yhteistyöverkostoissa ja alan kehittämisessä. Hänen toimintansa on osaltaan vahvistanut suomalaisen terveystuotealan asemaa sekä lisännyt keskustelua terveyden edistämisestä, ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista.

"Olen erittäin kiitollinen tästä tunnustuksesta. Luontaistuoteala on ollut merkittävä osa työuraani ja elämääni yli puolet elämästäni, aina siitä lähtien kun setäni Kaarlo Jaakkola soitti vuonna 2006 ja pyysi kesätöihin Biomedille. Matkan varrella olen päässyt tekemään kaikkia mahdollisia toimenkuvia aina tuotteiden valmistamisesta asiakkaille lähettämiseen, ja taloushommista asiakaspalveluun ja ymmärtänyt että kaikki tehtävät ovat yhtä tärkeitä. Toki itselleni TerveysSummitin järjestäminen yhdessä summit-tiimin kanssa on yksi rakkaimmista projekteista, koska sen avulla lukemattomat ihmiset ovat saaneet apua paikasta tai tulotasosta riippumatta.

On ollut hienoa saada tehdä työtä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi yhdessä uskomattoman tiimini, yhteistyökumppaneiden ja aivan erityisesti asiakkaidemme kanssa, joista monet ovat kulkeneet Biomedin matkassa jo vuosikymmeniä. Koen tämän ansiomerkin tunnustuksena myös kaikille niille ihmisille, joiden kanssa olen saanut kulkea tätä matkaani luontaistuotealalla", Elias Jaakkola sanoo.

Terveystuotealan toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja terveyskaupat sekä terveystuotealan toimijat Suomessa haluavat ol...
05/06/2026

Terveystuotealan toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja terveyskaupat sekä terveystuotealan toimijat Suomessa haluavat olla vahvasti mukana toimialan kehityksen ytimessä myös tulevaisuudessa.

AI, sääntely, tutkimus, kuluttajakäyttäytyminen ja globaalit hyvinvointitrendit vaikuttavat yhä enemmän myös terveyskauppaan ja terveystuotealaan.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton ennakointityössä on tämän vuoksi käynnistetty uusi hanke:
✦ Terveystuotealan Trenditutka AI

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa:
◈ heikkoja signaaleja
⬡ nousevia trendejä
⊡ sääntelymuutoksia
◎ uusia markkinailmiöitä
↗ tulevaisuuden mahdollisuuksia

Trenditutka AI yhdistää AI-avusteisen ennakoinnin, toimialakohtaisen asiantuntijuuden sekä tutkimus-, sääntely- ja markkinatiedon analysoinnin.

Ennakointityön moottorina toimii Fibres-ennakointiohjelmisto.

Trenditutka AI on nyt avattu omat somekanavat, joissa tullaan nostamaan esiin terveystuotealan tulevaisuuden ilmiöitä, trendejä ja heikkoja signaaleja.

Trenditutka AI on nyt avattu omat kanavat Facebookiin, LinkedIniin ja Instagramiin, joissa tullaan nostamaan esiin terveystuotealan tulevaisuuden ilmiöitä, trendejä ja heikkoja signaaleja.

LinkedIn: Terveystuotealan Trenditutka AI
Instagram:

Tervetuloa seuraamaan hanketta 👇

🚀 Tervetuloa mukaan seuraamaan terveystuotealan tulevaisuutta.

Terveystuotealan Trenditutka AI on uusi AI-avusteinen ennakointi-, sääntely- ja markkinatiedon analysointialusta terveystuotealalle.

Seuraamme ja analysoimme jatkuvasti:
✔ trendejä
✔ heikkoja signaaleja
✔ tutkimusta
✔ sääntelymuutoksia
✔ kuluttajakäyttäytymistä
✔ markkinakehitystä.

Tavoitteena on auttaa alan yrityksiä, asiantuntijoita ja toimijoita:
🔹 ennakoimaan muutoksia ajoissa
🔹 tunnistamaan uusia mahdollisuuksia
🔹 vähentämään riskejä
🔹 rakentamaan tulevaisuuden kilpailukykyä.

Tämä on vasta alkua.

Rakennamme parhaillaan uudenlaista AI-avusteista ennakointiympäristöä terveystuotealalle yhdessä alan asiantuntijoiden ja yritysten kanssa.

🌿 Ennakoi. Ymmärrä. Vaikuta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on vastannut eduskunnan kirjalliseen kysymykseen yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomav...
04/06/2026

Valtiovarainministeri Riikka Purra on vastannut eduskunnan kirjalliseen kysymykseen yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomaverotuksesta.

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan jättämässä kirjallisessa kysymyksessä nostettiin esiin erityisesti yrttiteevalmisteiden verotuksen laskentamalli sekä sen vaikutukset kotimaisiin pk-yrityksiin ja luonnontuotealaan.

Ministeriön vastauksessa todetaan, että virvoitusjuomaveron vaikutuksia toimialojen ja yritysten toimintaan seurataan osana veron kokonaisarviointia ja mahdollisia kehittämistarpeita. M***a ei lupaa muutoksia nykyiseen veromalliin.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto pitää tärkeänä, että yrttiteevalmisteiden käytännön vaikutuksia seurataan jatkossakin huolellisesti. Alan yrityksiltä on tullut tietoa muun muassa merkittävistä hinnankorotuksista, hallinnollisen työn lisääntymisestä sekä sesonkituotteiden ennakkotilausten vähenemisestä.

Yrttiteetoimijoiden tavoitteena on edelleen löytää ratkaisu, jossa perinteisiä yrttiteevalmisteita kohdeltaisiin verotuksellisesti samalla tavalla kuin teetä ja kahvia, jotka eivät kuulu virvoitusjuomaveron piiriin.

Eduskunnan kirjallinen kysymys ja ministerin vastaus löytyvät eduskunnan verkkosivuilta:

KK 181/2026 vp – kirjallinen kysymys
KKV 181/2026 vp – valtiovarainministerin vastaus

Tapani Hakala Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajaksiSuomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallitus o...
28/05/2026

Tapani Hakala Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajaksi

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallitus on valinnut varapuheenjohtajakseen Tapani Hakalan. Hakala toimii Ha-Ki-Kor Oy:n yrittäjänä ja terveyskauppiaana vaimonsa Päivi Hakalan kanssa . Heillä on kuusi BioPro-ketjun myymälää Pirkanmaalla, ja lisäksi hän toimii BioPro-ketjun toimitusjohtajana. Liiton puheenjohtajana toimii ECOteekki-kauppias Niko Korhonen.

Hakalan valinta vahvistaa liiton tavoitteita kehittää terveyskauppa-alaa valtakunnallisesti sekä tuoda alan yrittäjien käytännön kokemusta vahvasti mukaan liiton toimintaan ja edunvalvontaan.

”Terveyskauppa-alalla on paljon mahdollisuuksia kasvaa ja uudistua. Haluamme kehittää alaa yhdessä yrittäjien, jäsenyritysten ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vahvistaa terveyskaupan asemaa asiantuntevana hyvinvoinnin erikoiskauppana. On hienoa päästä mukaan rakentamaan alan tulevaisuutta liiton varapuheenjohtajan roolissa”, sanoo Tapani Hakala.

Liiton puheenjohtaja Niko Korhonen pitää Hakalan valintaa erittäin myönteisenä koko alan kannalta.

”Tapani Hakalalla on pitkä ja monipuolinen kokemus terveyskauppa-alasta sekä vahva käytännön ymmärrys yrittäjyydestä ja asiakkaiden muuttuvista tarpeista. Hänen näkemyksensä ja kokemuksensa tuovat arvokasta osaamista liiton hallituksen työskentelyyn ja alan kehittämiseen”, Korhonen kertoo.

Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö korostaa, että alan toimintaympäristö muuttuu nopeasti, mikä lisää yhteistyön ja vahvan edunvalvonnan merkitystä.

”Terveyskauppa-ala elää voimakasta uudistumisen aikaa. Kuluttajien kiinnostus hyvinvointiin kasvaa jatkuvasti, m***a samalla myös alan sääntely, kilpailu ja toimintaympäristö muuttuvat nopeasti. Tapani Hakalan pitkä kokemus terveyskauppiaana, useiden myymälöiden yrittäjänä ja ketjutason toimijana tuo liiton toimintaan tärkeää käytännön näkemystä siitä, miten alan kilpailukykyä ja yrittäjien toimintaedellytyksiä voidaan kehittää tulevaisuudessa”, Rönkkö sanoo.

EU-valvonta: merkittäviä puutteita EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tulevissa ravintolisissäEuroopan komissio julkais...
20/05/2026

EU-valvonta: merkittäviä puutteita EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tulevissa ravintolisissä

Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa tulokset EU:n laajuisesta valvontaoperaatiosta, jossa tarkastettiin EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tulevia tuotteita. Valvonnassa oli mukana ravintolisiä, kosmetiikkaa ja henkilönsuojaimia.

Tulokset herättävät huolta erityisesti ravintolisien osalta.
Loka–joulukuussa 2025 toteutetussa valvontaoperaatiossa tarkastettiin yhteensä yli 11 000 tuotetta, joista ravintolisien osuus oli 3 474 tuotetta.

Komission mukaan:
-63 % tarkastetuista ravintolisistä oli sääntöjenvastaisia
-65 % kosmetiikasta oli sääntöjenvastaista
-60 % henkilönsuojaimista oli sääntöjenvastaisia

Ravintolisissä havaittiin puutteita erityisesti:
-merkintävaatimuksissa
-turvallisuustiedoissa
-jäljitettävyydessä
-EU:ssa sallimattomissa ainesosissa

Valvonta kohdistui nimenomaan EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tuleviin tuotteisiin. Tulokset korostavat tuoteturvallisuuden, jäljitettävyyden ja EU-vaatimustenmukaisuuden merkitystä sekä sitä, että markkinavalvonta verkkokaupassa kiristyy edelleen.

Terveystuotealan näkökulmasta aihe liittyy myös reiluun kilpailuun. EU:n sääntöjä noudattavien yritysten ja toimijoiden kannalta on tärkeää, että samat pelisäännöt koskevat kaikkia markkinoilla toimivia tuotteita ja verkkokauppoja.

Komission uutinen:
European Commission – Protein powder, sunglasses, moisturiser… what do these products have in common?
https://taxation-customs.ec.europa.eu/news/protein-powder-sunglasses-moisturiser-what-do-these-products-have-common-if-you-buy-them-online-they-2026-03-03_en

Ilmianna erikoisen hyvä erikoiskauppa!Käytkö aina samassa loistavassa optikkoliikkeessä? Onko lähikirjakauppasi täynnä y...
20/05/2026

Ilmianna erikoisen hyvä erikoiskauppa!

Käytkö aina samassa loistavassa optikkoliikkeessä? Onko lähikirjakauppasi täynnä yllätyksiä? Ostatko terveystuotteet erityisen laajan valikoiman terveystuotekaupasta? Löytyvätkö maalaustarvikkeet reippaasti palvelevasta rautakaupasta – tai täydellinen kesämekko persoonallisesta muotiputiikista? Tai onko sinulla kenties juuri se yksi luottokauppa, josta haet aina uusimman elektroniikan tai kodinkoneet?

Erikoiskaupan Liitto ETU ry toivoo sinulta tietoa erikoiskaupasta, joka tekee arjestasi elämyksen ja rikastuttaa paikallista yhteisöä!

ETU ry haluaa nostaa Suomen erikoiskaupan piilotetut aarteet ja jakaa niiden tarinat koko kansalle.

Ilmianna suosikkisi 31.5. mennessä.

https://etu-lv.creamailer.fi/survey/answer/umewqmty7dspj

Kymmenet tuhannet suomalaiset kokoontuvat verkossa – TerveysSummit nostaa long covidin, naisten terveyden ja uupumuksen ...
12/05/2026

Kymmenet tuhannet suomalaiset kokoontuvat verkossa – TerveysSummit nostaa long covidin, naisten terveyden ja uupumuksen kansalliseen keskusteluun

Ennaltaehkäisevä terveys, naisten kehon erityispiirteet ja pitkittyneet väsymysoireet ovat nousseet suomalaisten arkikeskusteluihin. Nyt ne ovat vahvasti esillä myös käynnissä olevassa TerveysSummitissa.

Suomalaiset eivät enää odota sairauden iskevän, vaan he haluavat ymmärtää kehonsa toimintaa ennalta. Tämä muutos näkyy suoraan TerveysSummitin ohjelmassa: kevään 2026 tapahtuma käsittelee muun muassa aivosumua, histamiiniyliherkkyyttä, kilpirauhasta, raudanpuutetta, nivelkipua, sydän- ja verisuoniterveyttä sekä neurokirjon naisten erityiskysymyksiä, joista keskustellaan yhä enemmän niin vastaanotoilla, työpaikoilla kuin sosiaalisessa mediassa.

TerveysSummit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja nyt keväällä 2026 vuorossa on jo 16. kausi. Tapahtuman haastatteluja on katsottu vuosien aikana jo yli 20 miljoonaa kertaa. Tapahtumaviikon haastattelut julkaistaan päivittäin klo 9.00 alkaen, ja jokaista voi katsoa maksutta 24 tunnin ajan.

”TerveysSummit nostaa esiin aiheita, joista ihmiset puhuvat jo kodeissa, työpaikoilla ja lääkärin vastaanotoilla. Haluamme antaa tilaa myös näkökulmille, jotka herättävät keskustelua, koska juuri siellä terveyskeskustelu tänään elää”, sanoo TerveysSummitin perustaja Elias Jaakkola.

”TerveysSummit on muodostunut ilmiöksi, joka kertoo suomalaisten vahvasta kiinnostuksesta omaan terveyteen ja ennaltaehkäisevään hyvinvointiin. On tärkeää, että ihmiset voivat kuulla eri alojen asiantuntijoita ymmärrettävässä muodossa. Se on terveyskaupan ja koko hyvinvointialan yhteinen intressi”, sanoo Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

Tapahtuma yhdistää tieteellisiä, käytännönläheisiä ja kokemuksellisia näkökulmia hyvinvointiin. Samalla se kuvastaa laajempaa kulttuurista muutosta: suomalaiset eivät hae tietoa vain sairauden hoidosta, vaan myös jaksamisesta, palautumisesta ja arjen toimintakyvystä.

TerveysSummit 2026 järjestetään verkossa 11.–17.5.2026. Tapahtuma on maksuton.

https://terveyssummit.fi/

Yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomaverotus on noussut eduskuntaan.Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt eduskun...
11/05/2026

Yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomaverotus on noussut eduskuntaan.

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen yrttiteevalmisteiden virvoitusjuomaverotuksesta (KK 181/2026 vp).

Kysymyksessä nostetaan esiin muun muassa:
• kiinteiden juoma-ainesten verotuksen laskentaperuste
• yrttiteevalmisteiden asema suhteessa teehen ja kahviin
• vaikutukset kotimaisiin pk-yrityksiin ja luonnontuotealaan

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto, Arktiset Aromit ry ja Suomen Luontoyrittäjyysverkosto pitävät tärkeänä, että uudistuksen vaikutuksia korkean laimennussuhteen tuotteisiin arvioidaan huolellisesti.

Ruohonjuuri palkittiin Vuoden erikoiskauppiaanaErikoiskaupan liitto ETU ry myönsi Ruohonjuurelle Vuoden erikoiskauppias ...
07/05/2026

Ruohonjuuri palkittiin Vuoden erikoiskauppiaana

Erikoiskaupan liitto ETU ry myönsi Ruohonjuurelle Vuoden erikoiskauppias -tunnustuksen ensimmäisessä Erikoiskaupan parhaat -kilpailussaan. Palkinto jaettiin Kaupan tila 2026 -seminaarissa.

Tunnustus myönnettiin pitkäjänteisestä työstä asiantuntevan, vastuullisen ja omaleimaisen terveyskaupan kehittämisessä. Ruohonjuuri on onnistunut uudistumaan haastavassa markkinassa säilyttäen samalla sen, mikä terveyskaupassa on tärkeintä: luottamus, asiantuntemus ja asiakkaan kuunteleminen.

Palkinto on samalla hieno tunnustus koko suomalaiselle terveystuotealalle ja asiantuntevan terveyskaupan merkitykselle kuluttajien arjessa.

Lämpimät onnittelut Ruohonjuurelle!

Kuva: Sanna Korkeamäki

Raw Organic laajenee pääkaupunkiseudulle – uusi terveyskauppa avautui Kauppakeskus JumboonTurusta lähtöisin oleva tervey...
05/05/2026

Raw Organic laajenee pääkaupunkiseudulle – uusi terveyskauppa avautui Kauppakeskus Jumboon

Turusta lähtöisin oleva terveyskauppaketju Raw Organic on avannut uuden myymälän Kauppakeskus Jumboon Vantaalle. Laajennus tuo modernin hyvinvointikonseptin pääkaupunkiseudulle, jossa se on saanut lämpimän vastaanoton heti ensihetkistä lähtien.

Raw Organic uudistaa mielikuvaa terveyskaupasta yhdistämällä vitamiinit, ravintolisät, superfoodit ja luonnonkosmetiikan elämykselliseen asiakaskokemukseen. Yrityksen perustaja Lisa-Maria Junnila edustaa kolmatta sukupolvea suomalaisessa terveyskauppa-alassa – hänen sukunsa oli mukana perustamassa Ikivireä-luontaistuoteketjua 1970-luvulla.

"Halusimme rakentaa uuden ajan terveyskaupan, jossa asiointi tuntuu inspiroivalta ja helposti lähestyttävältä. Vastaanotto on ollut erittäin lämmin", kertoo Junnila.

Jumbon myymälä on Raw Organicin kolmas – ennestään ketjulla on myymälät Turun Skanssissa ja Myllyissä.

Lue koko lehdistötiedote: https://www.sttinfo.fi/tiedote/72010116/raw-organic-avasi-uuden-terveyskaupan-jumboon-vantaalle-moderni-hyvinvointikonsepti-laajeni-paakaupunkiseudulle

Osoite

Eteläranta 10
Helsinki
00130

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Terveystuotekauppiaiden Liitto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa