28/03/2026
KenaFin lastenkodin ja vammaisyhteisön kuulumisia.
Vaikka paljon on saatu aikaan, avun tarve ei valitettavasti ole vähentynyt. Murangan Kambitin alueella monet perheet kamppailevat edelleen jokapäiväisten perustarpeiden täyttämisen kanssa, ja tukea tarvitaan yhä kipeästi. KenaFin hallitus tekee parhaillaan töitä saadakseen säännöllistä fysioterapiaa vammaisyhteisön jäsenille kaksi kertaa kuukaudessa, ja samalla lastenkodin tukemien koululaisten määrä on kasvanut merkittävästi.
Elämä alueella on usein hyvin raskasta, m***a teidän tuenne ansiosta pystymme tarjoamaan turvaa, koulutusta ja toivoa niille lapsille ja nuorille, joilla ei muuten olisi mahdollisuuksia edetä elämässä.
Yhdessä kanssanne olemme pystyneet:
tukemaan vähävaraisten ja orpolasten koulunkäyntiä
tarjoamaan apua ja välineitä alueen vammaisyhteisölle
vahvistamaan arjen hyvinvointia lastenkodissa
rakentamaan turvallisempaa ja valoisampaa tulevaisuutta koko yhteisölle
Jokainen pienikin teko ja lahjoitus on ollut osa suurempaa muutosta. Teidän ansiostanne lapset saavat mahdollisuuden oppia, kasvaa ja unelmoida ja vammaisryhmän jäsenet saavat tarvitsemansa tuen arjen sujumiseen ja kuntoutumiseen. Säännöllinen kannatus tuo vakautta avustustoiminnallemme.
Tukemalla vammaiskeskuksen toimintaa mahdollistat vammaisille lapsille ja aikuisille mahdollisuuden parempaan elämään
Tili: Osuuspankki / IBAN: FI82 5789 0620 0203 68, viite: 2121
Rahankeräyslupa: RA/2021/1098
Tukemalla KenaFin lastenkotia mahdollistat lastenkodin tukemien koululaisten ja orpolasten koulunkäynnin.
Tuki työlle: Osuuspankki / IBAN: FI82 5789 0620 0203 68, viite 1203
Rahankeräyslupa (RA/2021/1098)