Suomen Yrittäjänaiset

Suomen Yrittäjänaiset Haluamme lisää naisia yrittäjiksi. Haluamme, että naiset menestyvät yrittäjinä ja saavuttavat tavoitteensa.

Tule mukaan verkostoitumaan, virkistäytymään ja oppimaan. Tutustu verkostoomme ja toimintaamme nettisivuillamme www.yrittajanaiset.fi

Tuore kotitalousvähennystutkimus osoittaa, että aiemmilla leikkauksilla oli selkeitä vaikutuksia kuluttajien käyttäytymi...
15/06/2026

Tuore kotitalousvähennystutkimus osoittaa, että aiemmilla leikkauksilla oli selkeitä vaikutuksia kuluttajien käyttäytymiseen. Kun vähennystä heikennettiin, palveluiden ostaminen väheni. Erityisesti vähenivät koti- ja siivouspalveluiden sekä remontti- ja korjauspalveluiden hankinnat.

Kotitalousvähennys siis todella ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Kun kannustin heikkenee, palveluja ostetaan vähemmän. Kun kannustin vahvistuu, palveluja ostetaan enemmän.

Suomen Yrittäjänaiset on jo pitkään korostanut, että kotitalousvähennys on erityisen tärkeä palvelualoille, joilla toimii paljon naisyrittäjiä. Siivous-, kotiapu-, hoiva- ja hyvinvointipalvelut ovat aloja, joilla kysynnän muutokset näkyvät nopeasti yrittäjän arjessa ja mahdollisuuksissa työllistää.

Kotitalousvähennys ei ole menoerä valtion budjetissa. Se on investointi työhön, yrittäjyyteen ja toimiviin palvelumarkkinoihin.

👉 Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset valitsee jäsenistöstään vuosittain vuoden valtakunnallisen Yrittäjänaisen?Vuoden...
12/06/2026

👉 Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset valitsee jäsenistöstään vuosittain vuoden valtakunnallisen Yrittäjänaisen?

Vuoden 2026 haku on käynnissä! Etsimme yrittäjää, jonka työ, asenne ja saavutukset ansaitsevat valtakunnallista huomiota ja kiitosta.

✨ Voisitko SINÄ olla seuraava valtakunnallinen Yrittäjänainen?

Palkinnon saajan valitsevat hakemusten perusteella Suomen Yrittäjänaisten työvaliokunta ja LähiTapiolan edustaja. Valinta julkistetaan Yrittäjänaispäivillä Oulussa lauantaina 26.9.2026.

👉 Katso kriteerit ja hae mukaan: https://www.yrittajanaiset.fi/sinustako-vuoden-2026-valtakunnallinen-yrittajanainen/

Suomalaiset pitävät kotitalousvähennystä tärkeänä ja vuoden 2025 alussa voimaan astunut leikkaus näkyi sekä kuluttajien ...
08/06/2026

Suomalaiset pitävät kotitalousvähennystä tärkeänä ja vuoden 2025 alussa voimaan astunut leikkaus näkyi sekä kuluttajien ostokäyttäytymisessä että yritysten henkilöstöpäätöksissä.

Leikkaus vähensi palveluhankintoja välittömästi. Eniten ostoja supistettiin kotitaloustöissä ja siivouspalveluissa, joissa 43 prosenttia kertoi vähentäneensä hankintoja. Leikkauksella on siis ollut merkittäviä vaikutuksia naisvaltaisille aloille ja naisyrittäjille.

Lähes joka kolmas alan yritys joutui vähentämään työpaikkoja ja joka viides lomauttamaan työntekijöitä.

Verianin toteuttama laaja kyselytutkimus osoittaa, että kotitalousvähennyksellä on merkittävä vaikutus kotimaiseen kulutukseen, työllisyyteen, harmaan talouden torjuntaan ja kansalaisten hyvinvointiin.

👉Lue lisää tästä: https://www.yrittajanaiset.fi/kotitalousvahennys-on-suomalaisille-tarkea-leikkaus-vaikutti-kielteisesti-kuluttajiin-ja-yrityksiin/

Yrittäjänaisten jäsenille tukea yritysarkeen! ✨👉Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset tarjoaa jäsenilleen vuosittain use...
05/06/2026

Yrittäjänaisten jäsenille tukea yritysarkeen! ✨

👉Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset tarjoaa jäsenilleen vuosittain useita maksuttomia webinaareja?

Jo pidettyjen webinaarien tallenteet löytyvät Yrittäjänaisten Aineistopankista. Linkki aineistopankkiin on Suomen Yrittäjänaisten nettisivuilla ja salasana löytyy jäsentiedotteista.

Lisäksi tarjolla on kaikille naisyrittäjille avoimia webinaareja Kipinää naisyrittäjyyteen -hankkeessa, jossa on käsitelty johtamista ja rahoitusta. Tallenteet löytyvät tämän linkin takaa: https://www.syo.fi/hanke/kipinaa-naisyrittajyyteen/

Hyödynnä jäsenetusi ja kuuntele webinaarit vaikka laiturinnokassa ☀️😎

✨ Yrittäjänaispäivät 2026 kutsuvat Ouluun! ✨Tänä syksynä Oulu täyttyy yrittäjänaisista! Luvassa on kiinnostavia puheenvu...
03/06/2026

✨ Yrittäjänaispäivät 2026 kutsuvat Ouluun! ✨

Tänä syksynä Oulu täyttyy yrittäjänaisista!
Luvassa on kiinnostavia puheenvuoroja, vaikuttavia yrittäjätarinoita, uusia kohtaamisia ja juhlatunnelmaa🤩

Verkostoidu yrittäjänaisten kanssa ympäri Suomen
🎤 Kuule mielenkiintoisia puheenvuoroja ja yrittäjätarinoita
🏆 Juhli iltagaalassa ja seuraa palkitsemisia
📍 Oulu, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026

🗓️ 25.–26.9.2026
📍 Lapland Hotels Oulu

👉Tutustu ohjelmaan ja puhujiin ja ilmoittaudu mukaan!
https://www.yrittajanaiset.fi/yrittajanaispaivat/


Iso kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Yrittäjänaisten kevätseminaariin❤️ja erityiskiitos upeille puhujille!Tap...
29/05/2026

Iso kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte Yrittäjänaisten kevätseminaariin❤️ja erityiskiitos upeille puhujille!

Tapahtuma oli täynnä ihania kohtaamisia, naurua ja yrittäjyyden energiaa ✨

Oli upeaa nähdä niin m***a yrittäjänaista saman katon alla verkostoitumassa, jakamassa kokemuksia ja kannustamassa toisiaan. Kiitos naurusta, seurasta ja ihanasta tunnelmasta 😍



Yrittäjänaisten jäsenille tukea yritysarjen kysymyksiin!👉Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset tarjoaa jäsenilleen maksu...
27/05/2026

Yrittäjänaisten jäsenille tukea yritysarjen kysymyksiin!

👉Tiesithän, että Suomen Yrittäjänaiset tarjoaa jäsenilleen maksutonta neuvontaa laki-, talous-, hallinto- ja veroasioissa?

Neuvontapalvelut toimivat puhelimitse ja saat apua helposti suoraan asiantuntijalta. Neuvonta on maksutonta silloin, kun asia voidaan hoitaa ilman asiakirjoihin tai erityislainsäädäntöön perehtymistä.

👉 Linkki neuvontapalveluihin löytyy jäsentiedotteista sekä mobiilijäsenkortilta.
📱 Muista mainita jäsenyytesi soittaessasi. Jäsennumeron löydät helposti mobiilijäsenkortilta.

Hyödynnä jäsenetusi rohkeasti, apu on vain puhelun päässä! 😊

🩷Terveisiä paikallisyhdistyksestä🩷Salon Yrittäjänaiset on aktiivinen ja perinteikäs yhdistys, joka on toiminut yrittäjän...
15/05/2026

🩷Terveisiä paikallisyhdistyksestä🩷

Salon Yrittäjänaiset on aktiivinen ja perinteikäs yhdistys, joka on toiminut yrittäjänaisten verkostona jo vuodesta 1947. Yhdistyksen toiminta rakentuu edelleen samoille vahvoille arvoille kuin alkuvuosinaan: yhteisöllisyydelle, vertaistuelle ja yrittäjyyden edistämiselle. Samalla katse on vahvasti tulevaisuudessa.

Vuonna 2026 jäsenille on tarjolla monipuolista toimintaa, joka tuo yrittäjät yhteen oppimaan, verkostoitumaan ja viihtymään. After Work -illat kokoavat yrittäjiä yhteen kiireisen arjen keskellä. Yritysvierailuilla tutustutaan paikallisiin toimijoihin ja saadaan uusia näkökulmia omaan tekemiseen. Jäsenilloissa ja koulutuksissa jaetaan kokemuksia, oivalluksia ja inspiraatiota, välillä hyvinvoinnin, välillä liiketoiminnan kehittämisen äärellä. Ohjelmaan mahtuu myös yhteisiä retkiä ja tapahtumia, joissa tärkeintä on yhdessä tekeminen.

Yhdistys näkyy aktiivisesti myös paikallisessa elinkeinoelämässä. Yhteistyötä tehdään kaupungin, oppilaitosten ja muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa ja vuoden kohokohtiin kuuluu perinteinen hyväntekeväisyystapahtuma Salon Seiska, jota on järjestetty jo vuodesta 1989 lähtien.

Mikä sitten tekee yhdistyksestä erityisen? Ehkä juuri se tunne, jonka moni uusi jäsen huomaa heti ensimmäisessä tapahtumassa. Mukaan on helppo tulla. Verkostot syntyvät luonnollisesti, keskustelu on avointa ja ilmapiiri kannustava. Samassa pöydässä voivat istua pitkän linjan yrittäjä ja aivan uransa alussa oleva tekijä, tasavertaisina, kokemuksia vaihtaen.

Viime aikoina yhdistyksessä on ollut erityisen innostavaa nähdä jäsenmäärän kasvu ja uusien jäsenten aktiivisuus. Uudet ideat, lisääntynyt yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa sekä tulevat yhteistapahtumat ovat tuoneet toimintaan paljon uutta energiaa ja näkyvyyttä.

Juuri nyt onkin täydellinen hetki hypätä mukaan. Salon Yrittäjänaiset tarjoaa yrittäjälle enemmän kuin verkoston, se tarjoaa yhteisön, jossa ei tarvitse pärjätä yksin. Täällä jaetaan onnistumiset, opitaan haasteista ja tuetaan toinen toista eteenpäin. Samalla syntyy uusia kontakteja, näkyvyyttä omalle yritykselle ja mahdollisuuksia kasvaa yrittäjänä.

☀️Terveisin,
Salon Yrittäjänaiset
Facebook: Salon Yrittäjänaiset ry

🧡Terveisiä paikallisyhdistyksestä🧡Helsingin Yrittäjänaiset perustettiin 23.10.1947, kun joukko rohkeita naisia päätti ra...
12/05/2026

🧡Terveisiä paikallisyhdistyksestä🧡

Helsingin Yrittäjänaiset perustettiin 23.10.1947, kun joukko rohkeita naisia päätti rakentaa uutta tulevaisuutta sodanjälkeiseen Helsinkiin. He uskoivat yrittäjyyteen, osaamiseen ja siihen, että yhdessä he voisivat luoda vahvemman tulevaisuuden.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kamreeri Rauha Hasselblatt. Hänen johdollaan yhdistyksen ytimeen muotoutuivat arvot, jotka ovat kestäneet aikaa: naisyrittäjyyden edistäminen, jatkuva oppiminen ja vaikuttaminen yhteiskunnassa ✨ Hänen perintönsä elää yhä, testamenttivarat mahdollistavat koulutuksia, kulttuuritapahtumia ja stipendejä jäsenille.

Tänä päivänä Helsingin Yrittäjänaiset on aktiivinen ja vaikuttava verkosto, jota ohjaavat rohkeus, yhteisöllisyys ja eteenpäin katsova asenne. Toimintamme koostuu koulutuksista, asiantuntijatapahtumista ja yhteistyötilaisuuksista sekä rennommista kohtaamisista ja kulttuurielämyksistä 🎭. Vuoden aikana jäsenet voivat osallistua aamutilaisuuksiin, afterworkeihin, koulutuskokonaisuuksiin, yritysvierailuihin ja kulttuuritapahtumiin.

Teemme aktiivista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja tarjoamme mahdollisuuksia myös kansainvälisiin verkostoihin. Tavoitteenamme on, että jokainen jäsen löytää itselleen sopivia tapoja osallistua, oppia ja vahvistaa omaa yrittäjyyttään 🎯

Helsinki ja pääkaupunkiseutu tarjoavat valtavasti mahdollisuuksia ja alueella on suhteellisesti eniten yrittäjiä, jotka kaipaavat verkostoja, tukea ja yhteisöllisyyttä. Vahvuutemme on monimuotoinen ja jatkuvasti kehittyvä toiminta, joka palvelee yrittäjiä eri elämäntilanteissa ja uravaiheissa. Tavoitteemme on olla edelläkävijä paikallisyhdistyksenä sekä uudistaa yhdistystoimintaa entistä saavutettavammaksi ja kiinnostavammaksi.

Viime aikoina erityisen innostavaa on ollut Strategia 2030+ -suunnan kirkastaminen ja vieminen käytäntöön. Keskitymme tekemään vähemmän, m***a vaikuttavammin: kehitämme sisältöjä, vahvistamme jäsenkokemusta ja rakennamme uusia yhteistyöverkostoja.

Samalla yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat nousseet entistä vahvemmin toiminnan ytimeen. Olemme myös ottaneet ensiaskeleita kansainvälistymisessä nimeämällä kansainvälistämisvastaavan ja tuomalla mukaan tiimin, joka kehittää toiminnan yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta.

Nyt on täydellinen hetki tulla mukaan Helsingin Yrittäjänaisiin. Toimintamme uudistuu vauhdilla ja tarjoamme inspiroivia tapahtumia, uusia verkostoja sekä aitoa yhteisöllisyyttä yrittäjyyden tueksi. Meillä kohtaat samanhenkisiä yrittäjiä, saat energiaa arkeen ja pääset osaksi kasvavaa, rohkeaa ja eteenpäin katsovaa yhteisöä🧡

☀️Terveisin,
Helsingin Yrittäjänaiset


✨ Tervetuloa Yrittäjänaisten kevätseminaariin!📅 Pe 22.5.2026 klo 10–17📍 Gillet Bar & Bistro, HelsinkiTeemana:YHDESSÄ ETE...
11/05/2026

✨ Tervetuloa Yrittäjänaisten kevätseminaariin!
📅 Pe 22.5.2026 klo 10–17
📍 Gillet Bar & Bistro, Helsinki

Teemana:
YHDESSÄ ETEENPÄIN – Yrittäjyyden elinkaari täynnä rohkeita valintoja
Puhujina Jenni Ahokas, Saimi Hoyer, Helena Pöllänen, Raisa Silfer sekä valtiovarainministeri Riikka Purra.

Luvassa inspiroivia puheenvuoroja, ajankohtaista asiaa, verkostoitumista ja ripaus kuplivaa ✨

👉 Katso ohjelma ja ilmoittaudu mukaan: https://www.yrittajanaiset.fi/yrittajanaisten-kevatseminaari/

⏰ TÄNÄÄN 11.5. on viimeinen päivä ilmoittautua!

Yhteistyössä: Yksityisyrittäjäin säätiö, Asianajotoimisto Fenno, LähiTapiola ja Työeläkeyhtiö Elo.

Osoite

Kyllikinportti 2
Helsinki
00240

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Suomen Yrittäjänaiset :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Suomen Yrittäjänaiset :lle:

Jaa