ShedHelsinki

ShedHelsinki Shed on Suomessa ennennäkemätön hanke, joka mahdollistaa lapsille ja nuorille oman estra ja 24.12. Odotetaan yhdessä joulua! Yhdessä,esillä ja turvassa.

ShedHelsingin ensimmäinen produktio, seikkailumusikaali Peter Pan, tuli ensi-iltaan 13.12.2016 Aleksanterin teatteriin. Seuraavana vuotena siirryttiin Studio Pasilan näyttämölle, jossa nähtiin musikaalit Prinsessa Ruusunen -Paluu tulevaisuuteen (2017) ja Seikkailu Jouluyönä 2018. Vuonna 2019 ShedHelsinki aloitti yhteistyön Helsingin Kaupunginteatterin kanssa ja samana vuotena tehtiin Metsän joulu

musikaali Pasilassa. Tänä vuonna julkaistaan Shedin oma Metsän joulukalenteri Elisan YouTube-kanavalla neljällä jaksolla 6./13./20. Meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi – riippumatta siitä minkä ikäisiä tai näköisiä olemme, millaiseen vartaloon olemme syntyneet tai millaisia mielipiteitä ja ajatuksia maailmassa edustamme. ShedHelsinki on valtavirrasta poikkeava projekti, jossa matka on määränpäätä merkityksellisempi. Se tarjoaa erilaisille lapsille ja nuorille tilaisuuden olla esillä omina, ainutkertaisina yksilöinä.

Kiitos kaikille Shedin musiikkiteatteriryhmistä kiinnostuneille! Hakijoita oli ennätysmäärä ❤️
31/01/2026

Kiitos kaikille Shedin musiikkiteatteriryhmistä kiinnostuneille! Hakijoita oli ennätysmäärä ❤️

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ❤️ Peter Panin seikkailut ovat nyt jääneet lämpimiin muistoihin. Kiitos kaikille...
24/12/2025

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ❤️ Peter Panin seikkailut ovat nyt jääneet lämpimiin muistoihin. Kiitos kaikille katsojille!

Ensi vuonna juhlitaan 10-vuotiasta Shed-musiikkiteatteria ja edessä on aivan uudet seikkailut! Ilmoittautuminen vuodelle 2026 avautuu 2.1.26 Shedin nettisivuilla https://www.shedsaatio.fi/
Tervetuloa mukaan ❤️

Hyppää mukaan seikkailuun! Tämän päivän näytökseen löytyy vielä pari lippua! Peter Panin näytökset tällä viikolla seuraa...
08/12/2025

Hyppää mukaan seikkailuun! Tämän päivän näytökseen löytyy vielä pari lippua! Peter Panin näytökset tällä viikolla seuraavasti:

8.12. klo 18.30
9.12. klo 18.30 loppuunmyyty
10.12. klo 12 loppuunmyyty
11.12. klo 18.30 loppuunmyyty
12.12. klo 18.30 loppuunmyyty
13.12. klo 12 loppuunmyyty

03/12/2025

Peter Pan näytökset 2.-17.12. Studio Pasilassa! Tervetuloa 😍

Peter Pan ensi-illassa 2. ja 3.12. klo 18.30! Hyppää mukaan seikkailuun ja nappaa äkkiä lippusi, sillä näytöksiä on vain...
02/12/2025

Peter Pan ensi-illassa 2. ja 3.12. klo 18.30! Hyppää mukaan seikkailuun ja nappaa äkkiä lippusi, sillä näytöksiä on vain 12 😀

Kuva:Cata Portin

Viimeinen harjoitusviikko on käynnistynyt Pasilassa! Peter Pan ensi-illassa 2.12. ja 3.12. klo 18.30 😀 Hyppää mukaan sei...
24/11/2025

Viimeinen harjoitusviikko on käynnistynyt Pasilassa! Peter Pan ensi-illassa 2.12. ja 3.12. klo 18.30 😀
Hyppää mukaan seikkailuun!

Shedin suojelija, tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb vieraili syksyllä Peter Panin harjoituksissa. Alle ...
08/11/2025

Shedin suojelija, tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb vieraili syksyllä Peter Panin harjoituksissa. Alle kuukausi ensi-iltaan! 😀

Osallistu ja voita liput Peter Pan musikaaliin! 😀
04/11/2025

Osallistu ja voita liput Peter Pan musikaaliin! 😀

Tervetuloa mukaan tämän joulukauden sydämellisimpään arvontaan!🎄✨

Elisa Etuohjelma tarjoaa mahdollisuuden voittaa liput koko perheen Peter Pan - joulumusikaaliin, joka esitetään 4.12. Helsingin Kaupunginteatteri ja ShedHelsinki nuorten voimin Studio Pasilassa. 🧚‍♂️🎭

Peter Pan on jännittävä ja lämminhenkinen seikkailu, jossa koira toimii lapsenvahdina ja varjo voi irrota omistajastaan. Esitys sopii kaikille yli 5-vuotiaille.

Arvomme 25 kolmen hengen lippupakettia Elisa Etuohjelman asiakkaille.🎁

Osallistu arvontaan👉 https://some.elisa.fi/19E

Tutustu lisää Shed-säätiön toimintaan: https://some.elisa.fi/19D

Toivottavasti nähdään teatterissa – tämä on elämys, jota koko perhe muistelee vielä pitkään!💙

Shed Säätiön lounasseminaari kokosi yhteen yrityskumppaneita ja nuoria pohtimaan, miten musiikkiteatterin yhteisöllisyys...
24/10/2025

Shed Säätiön lounasseminaari kokosi yhteen yrityskumppaneita ja nuoria pohtimaan, miten musiikkiteatterin yhteisöllisyys ja luovuus voivat vahvistaa tulevaisuudenuskoa ❤️

23/10/2025

"Shed antaa tosi suurta uskoa itseesi" ❤️ Valloittavat Cherie ja Oiva kertoivat Shedin merkityksestä heille.

21/10/2025

Shedin lounasseminaari kokosi yhteen koskettavia tarinoita, iloa, yhteisöllisyyttä ja hetkiä, jotka jäävät sydämiin ❤️

Joulukuussa Studio Pasilassa tärähtää! Tervetuloa mukaan seikkailuun! 😀
07/10/2025

Joulukuussa Studio Pasilassa tärähtää! Tervetuloa mukaan seikkailuun! 😀

Osoite

Helsinki
00100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita ShedHelsinki :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti ShedHelsinki :lle:

Jaa