08/06/2026
Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille💙💐
🦷✨Valmistuneiden hammaslääkärien puheenvuoron Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan publiikki ja valatilaisuudessa 5. kesäkuuta piti HLL Bengt Torp, jonka viisaat ja koskettavat sanat sopivat viitoittamaan kaikkien kollegoiden työelämää:
Hyvä dekaani, varadekaanit ja laitosjohtajat, hyvä juhlayleisö, hyvät kollegat ja ystävät.
Vajaa vuosi on kulunut siitä, kun me silloiset hammaslääketieteen opiskelijat siirryimme yliopiston penkiltä työelämään.
Vuodessa olemme saaneet kattavan, m***a kuitenkin aika pinnallisen raapaisun siitä mitä on olla hammaslääkäri.
Hyvässä kuin huonossa, helpossa ja vaikeassa.
Yliopisto-opinnot ovat ohi, m***a pitkä, uran loppuun asti jatkuva oppiminen on vasta aluillaan.
Me hammaslääkärit tiedämme jokseenkin hyvin, kuinka omaa ja muiden suuta hoidetaan. Kaikki eivät tiedä. Ihmiset tarvitsevat apua siinä. Osa pelkää. Joillain on huonoja aiempia kokemuksia.
Meillä on etuoikeus, että saamme auttaa potilasta. Autetaan potilaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Autetaan kollegaa. Meidän työmme on monesti yksinäistä, parhaimmillaankin yleensä vain parityötä.
Kukaan ei vahdi meitä neljän seinän sisällä mitä teemme. Kukaan ei automattisesti tule kysymään työstämme. Kotiin asti saattaa päätyä kovinkin raskaita asioita.
Kysykäämme siis toisiltamme, kollegoilta, miten jaksat, miten voit. Miten työt.
Yhdessä painava tuntuu kevyemmältä.
Toisiltamme myös opimme valtavan paljon.
Pidetään huolta kollegasta sekä omasta osaamisesta ja ammattitaidosta.
Autetaan myös itseämme. Joskus se unohtuu. Työ on monesti henkisesti ja fyysisesti raskasta.
Pidetään itsestämme hyvää huolta, jotta voimme auttaa muita.
Apu potilaalle, kollegalle ja itselle ei ole mitään ylimääräistä.
Tahtoisin palauttaa aivan hetkeksi mieleen ajatuksen ajasta ennen hammaslääketieteen opintoja. Millaista elämä oli, miltä tuntui ja mitä toivoin.
Nyt olen hammaslääkäri. Mukavaa alkanutta kesää!