07/12/2025
Reserviläiskivääri vuonna 2025?
Elämme mielenkiintoisia aikoja, ja ilokseni olen työpaikan(kin) kahvipöytäkeskusteluissa kuullut yllättävän monen ei ampumataustaa omaavan henkilön joko pohtineen oman kiväärin hankkimista "varmuuden vuoksi" tai osan jo sellaisen ja uuden SRA-harrastuksen itsellensä hankkineen. SRA-kursseillakaan ei ole ollut varsinaisesti pulaa kurssilaisista. MPK:n koulutuskalenteria seuraavat ovat saattaneet huomata, että maakuntajoukkojen peruskursseja on järjestetty esimerkiksi Uudellamaalla vuosittain aiemman kahden kurssikokonaisuuden sijaan vuosittain 5. Ampumakurssit täyttyvät kuulemma minuuteissa - ja nyt puhutaan niistä ampumakursseista ja kurssikokonaisuuksista jotka ovat olleet mahdollisia EU:n käteen menneen asedirektiiviuudistuksen reserviläispoikkeuksen ansiosta - tuolloin kun havahduttiin siihen että "Herranjestas, MPK:n SOTVA-kursseilla saatetaan jopa ampua!".
Tämän lyhyen kirjoituksen tarkoituksena on antaa uusille ampujille opastusta sen ensimmäisen KENTTÄKELPOISEN SRA/Reserviläiskiväärin hankkimiseen.
Suositukset ja mielipiteet perustuvat noin neljännesvuosisadan kokemukseen AR-15 tyyppisistä kivääreistä, ja tarkoituksena on listata asiat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota asetta ostaessa. Huomionarvoista on, että jokaisesta aseen osasta saisi helposti kirjoitettua oman postauksensa m***a tämän tarkoitus on ei ole sukeltaa niin pitkälle yksityiskohtiin.
AR-15 asejärjestelmänä on kehittynyt viimeisen 25 vuoden hiekkalaatikkokäytön aikana ja jenkkiarmeija on useiden päivityskierrosten aikana onnistunut parantamaan järjestelmän luotettavuutta merkittävästi ja viimeisin tämän jatkuvan kehitystyön hedelmä oli URGI-upperit. Lopputulema voidaan tiivistää siten, että asetta on kehitetty jatkuvasti ja se pystyy vastaamaan taistelijan tarpeisiin siitäkin huolimatta että aseen alkuperäiset käyttäjät ovat siirtymässä uuteen asejärjestelmään ja kaliiberiin. Suomalaisen reserviläisen kannattaa muistaa, että varsinainen työ tehdään epäsuoralla tulella, miinoilla, panoksilla, lennokeilla sekä PST-aseiden suora-ammuntatulella. Mikäli tilanne eskaloituu molemmin puoliseksi pyssyhipaksi niin JV-ryhmän syömähampaina ovat ne kaksi toivottavasti hyvissä tuliasemissa olevaa konekivääriä. Kiväärin rooli on lähinnä itsepuolustus odottamattomissa pikatilanteissa ja silloin "risuherkkyys" ja se miten a-tarvikkeen luoti läpäisee suojavarustetta satojen metrien päästä harvoin ovat niitä tekijöitä joilla on merkitystä - etäisyydet ovat lyhyitä ja tilanteet nopeita - nopein käsi voittaa. (Ja ennen kuin kukaan kysyy - pistoolin merkitys taistelukentällä on erittäin pieni ja se lienee hyödyllisimmillään kun herrat upseerit ratkovat keskinäisiä näkemyserojaan... ;))
Ensimmäinen asia, joka kannattaa huomioida on varaosien saatavuus - myös kriisitilanteessa. Erikoisemmat ns "mäntä-arskat" (AR-18 tapaan lyhytiskuisella kaasumännällä toimivat aseet) yleensä sisältävät valmistajakohtaisia osia joiden saatavuus voi olla mitä tahansa. Tavalliseen "arskaan" (suorakaasut, mil-spec) saa tänä päivänä varaosia melkein jo Prismastakin, eikä niitä joudu odottamaan kuukausi kaupalla. (Toim huom: Toivottavasti SAKO tuo reserviläisten ulottuville kotimaisen mäntäpelin ja tämä tilanne muuttuu!) Sen takia tässä postauksessa keskitytään perinteisiin suorakaasu-AR-15-kivääreihin.
Ensimmäinen asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota on se, että luvanvaraiset osat (ylärunko, alarunko, piippu, lukko ja bolt carrier) ns "kenttäkelpoisia". Kaiken muun voi helposti päivittää myöhemmin, m***a luvanvaraisen osan vaihto edellyttää yleensä vähintään ilmoitusta luvanvaraisen osan hankkimisesta, maksua sekä mahdollisesti käyntiä näytöllä poliisiasemalla.
- Piippu on aseen sydän ja huomiota kannattaa kiinnittää patruunapesään, pituuteen, pinnoitukseen ja piipun suuhun. Piippu on luvanvarainen ja vaikka AR-15 piippu on helppo vaihtaa verrattuna esimerkiksi Kalashnikov-aseperheen kivääreihin, ei se silti onnistu ilman jonkinlaista aseteknistä osaamista ja erikoistyökaluja, joten kannattaa ostaa kerralla ase, jonka piippu sopii käyttötarkoitukseen. Jos aseen on tarkoitus olla kenttäkelpoinen, kannattaa varmistaa että piippu on pesitetty patruunalle 5,56x45MM NATO - tämä tarkoittaa että pystyt ampumaan sotilaskäyttöön valmistettua a-tarviketta, sekä tavallista .223 patruunaa ja ase on vähemmän herkkä lialle. Huomaa, että leima piipussa ei välttämättä kerro koko totuutta - ainakin aikoinaan osalla valmistajista leima/speksi väittää että piippu on .223 m***a totuus voi olla että pesä on oikeasti 5.56. Kenttäolosuhteisiin ostetun aseen piipun pitäisi olla myös jotenkin korroosiosuojattu. Aiemmin tämä tarkoitti käytännössä kovakromausta, nykyään käytössä on myös nitrattuja piippuja monella eri kaupallisella nimellä (Melonite, Tenifer, QPQ jne jne). Nitraus joidenkin lähteiden mukaan on ilmeisesti tarkkuuden kannalta parempi, m***a koska tässä ei haeta tarkkuutta vaan korroosion kestävyyttä, tärkeintä on että piipussa on joku pinnoite. Todettakoon vielä että DD:n piiput ovat kovakromattuja ja erittäin hyvän piipun maineessa. Piipun suulla on nykyään lähes poikkeuksetta standardi-kierre ja jonkinlainen suujarru tai liekinsammutin. Oleellisinta on kierre - siihen kun voi ruuvata sitten omaan käyttötarkoitukseen sopivan härpättimen, esimerkiksi liekinsammuttimen, missä on pikakiinnitys vaimentimelle. Piipun pituus määräytyy käyttötarkoituksen mukaan - lyhyimpiä kannattaa välttää, sillä 10.8 tuumaiset ja vastaavat alkaavat olla siinä luotettavuuden rajoilla ja lähtönopeudet/suorituskyky alkaa kärsiä. 11.5-12.5 alkavat olla optimaalisia, mikäli aseeseen on tarkoitus kiinnittää vaimennin, 14.5 toimii vaimentamattomana yleisaseena ja siitä pidemmät ovat parhaimmillaan kisapeleinä ja DMR-kivääreinä.
- Kaasujärjestelmä: Usein piipun yhteydessä nostetaan esiin kaasujärjestelmä (carbine - lyhyin, rifle - pisin, midikaasut siitä väliltä), m***a sotilaskäytössä ei asialla ole käytännön väliä. Mitä "pidemmät" kaasut, sitä hellävaraisempi laukaisutapahtuma on aseen osille ja sillä voi olla vaikutusta esimerkiksi lukon elinikään, m***a jos kyseessä ei ole kisa-ase niin asialla lienee vähän merkitystä ja karbiinikaasuillakin lukon tulisi kestää se 15 tuhatta laukausta. "Säätökaasut" eli kyky säädellä kaasuportin kokoa rekyylin minimoimiseksi on tarpeeton, ja vain yksi tarpeeton osa aiheuttamassa häiriöitä. AR-15:een saa kaasuportteja, joilla voi säädellä kaasun määrää ja kisakireässä aseessa, joka on viritetty toimimaan tietyllä patruunalla niistä voi olla kisatilanteessa apua. Reserviläiskivääri, jonka pitää toimia joka säässä, lämpötilahaarukassa -30+40C, joka patruunalla - ei kannata. Poikkeuksena tähän ovat kaasuportit, joissa kaasun virtausta voi säätää patruunalla (mallia PKM - likainen, likaisempi, tosi likainen) tai HK (vaimennettu, normaali, likainen, tosi likainen jne). Modernit läpipuhaltavat vaimentimet ovat kuitenkin käytännössä tehneet säädettävästä kaasuportista tarpeettoman. Suositus: unohda säätökaasut.
- Yläkerran osalta oleellista on lähinnä se, että se on milspeciä ja siitä löytyy dust-cover joka estää hiekan ja skeidan kulkeutumisen aseen sisään. Asia joka kannattaa tarkistaa on ns "M4 syöttörampit", jotka ovat Coltin joskus aikoinaan kehittämä luotettavuutta erilaisilla lippailla parantava tekijä. Syöttöramppi on koneistettu sekä upperiin että piippuun ja alkaa olla standardia nykyään.
- Alakerta: mikäli olet oikeakätinen ei alakerralla ole väliä, mikä tahansa laadukkaalta valmistajalta ostettu loweri toimii. Vasenkätisten kannattaa tarkistaa onko saatavilla ambi-loweria...
- Lippaat: Erittäin tärkeä luotettavuuden kannalta. Varmaan suurin osa puoliautomaattiaseiden häiriöistä johtuu huonoista/sopimattomista lippaista. Kannattaa ostaa useampi erilainen laadukas lipas ja kokeilla mikä toimii omassa aseessa. Esimerkiksi aikoinaan Magpulin lippaat paransivat luotettavuutta merkittävästi, m***a myöhemmin alumiinisiä ns "USGI"-lippaita on kehitetty ja tuunattu ja niihinkin on saatavilla erilaisia luotettavuutta parantavia followereja. Jotkut tykkäävät muovisista (Magpul, Lancer jne), joillekin kelpaa vain metallilipas - tämä on makuasia - tärkeintä on löytää lipas, joka toimii hyvin sinun aseessasi.
- Optiikka: Optiikka riippuu tehtävästä ja käyttötarkoituksesta. Optiikassa tärkeintä on laatu, ja valitettavasti se tarkoittaa yleensä kalliimpaa hintaa. Yleensä on parempi ostaa yksi hyvä, kuin ensin m***a huonoa ja lopuksi vielä se yksi hyvä. Punapiste helpottaa osumista pikatilanteessa huomattavasti ja esimerkiksi Aimpoint on hyvä valinta (ja takuu/huolto pelaa paremmin kuin jenkkivehkeissä). Lisäksi se mahdollistaa ammunnan pimeässä valonvahvistimen kanssa.
Mikäli tarvitaan kykyä vaikuttaa pidemmälle ja tunnistaa maaleja, moderni optiikka vaihtuvalla suurennoksella (1-6x, 1-8x) on oiva valinta. Tässä on tärkeintä muistaa se, että siitä 1x suurennoksesta ei kannata luopua vaikka se lisääkin optiikan hintaa merkittävästi sillä pikatilanteissa (sisäänmenot jne) se on kullanarvoinen. Hyvä täplä maksaa jalustoineen 500 ja 800€ väliltä, hyvä LPVO (jalustoineen) voi olla jopa useamman tonnin sijoitus.
- Kaikki muut: Kahvat, hihnat - nämä ovat lupavapaita ja voit myöhemmin päivittää ne omien mieltymystesi mukaisiksi.
- Lisävarusteet: Jos ase on työkalu, siinä on hihna ja valaisin. Valkoista valoa tarvitaan ympäri vuoden, esimerkiksi hämärissä sisätiloissa liikuttaessa. Hihnan merkityksen tietää jokainen reserviläinen.
- Harjoittelu: Hyvälläkään kiväärillä ei tee mitään, jos sitä ei osaa käyttää oikein. AR-15 on aivan eriase verrattuna RK:hon ja aseen huolto, ampumatekniikat eroavat merkittävästi siitä, mitä aikoinaan intissä on opetettu. Toimitus suosittelee vahvasti osallistumista AR-15 tai karbiinikursseille, joita on nykyään tarjolla. Yleensä kursseilla ammutaan paljon, oudoista asennoista jne - ase tulee tutuksi ja luotettavuus tulee testattua paremmin kun puhtaissa rataolosuhteissa. Tämän lisäksi kannattaa budjetoida se noin tuhatkunta patruunaa ihan vain aseen sisäänampumiseen ja testaamiseen. Harjoittelu ei mene hukkaan, laskee verenpainetta paremmin kuin meditointi ja on kuulemma vielä hauskaakin...
Kysymyksiin vastauksia:
- Miksi 5.56 pesä? Vastaus: vähemmän tiukka kuin .223, eli vähemmän ronkeli pölylle, hiekalle jne mikä voi mennä patruunan hylsyn ja pesän seinän väliin ja aiheuttaa ulosheittohäiriön.
- Mikä lukko/BCG? Ei mitään väliä, aseen mukana tulevat yleensä pelittävät ihan riittävän hyvin, tämä osa ei edellytä hifistelyä. Mikäli tulee ulosvetohäiriöitä, voi lukon päivittää esim BCM:n SOPMOD bolt upgrade/rebuild kitillä erittäin edukkaasti. Edellämainittu varaosa kannattaa muuten hommata jo valmiiksi.
- Mitä varaosia kannattaa hommata? Joku kaiken pienen tilpehööperin sisältävä pussukka ("AR15 missing parts kit"), SOPMOD bolt rebuild kit (kaasurenkaat, ulosvetäjän kynsi, jousi ja crane-o-rengas), rekyylijousi, nallipiikki, lukon sokkia muutama kappale.
- Mitä piipunsuuhun? Kompit ja muut kannattaa pelkässä ressukäytössä unohtaa. Jokainen joka on syljeskellyt pari päivää hiekkaa ammuttuaan kompilla makuulta Lopella varmaan tietää miksi. ;)
Liekinsammutin on parempi eikä paljasta omaa tuliasemaa. A2 mallinen toimii hyvin, m***a kannattaa tarkistaa että siinä ei ole reikiä alaspäin vaan että kaasu poistuu ylös ja sivuille. Mikäli vaimennin on ostoslistalla, hommaa lieskari missä on pikakiinnitys, esim aseutra. K
- Etutukki? Pitkää freefloattia kannattaa suosia sen takia että siihen saa kiinni lisälaitteita kuten valon+kytkimen tai vaikka maalinpaikannuslaitteen, varatähtäimet jne. Tärkein lienee valo, koska tässä maassa on pimeä on mörön takapuolessa 9 kuukautta kahdestatoista. Oma preferenssi määrittää onko kyseessä GWOT-quadrail-mallinen juustohöylä vai jotain muuta. Nykyään kannattanee ehkä katsella MLOK-mallista jotta ase ei mene etupainoiseksi.
