17/09/2025
Tänään Kymenlaakson Liiton ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen järjestämässä hankeareena II tilaisuudessa MeriHaminan toteuttama Hanaholman salmen elinympäristökunnostus äänestettiin sekä yleisön että lehdistön suosikiksi!
Jos et päässyt paikalle, niin tässä vielä voitokkaan hankkeen pitchaus-teksti:
Hanaholman salmen kolme toivetta
Olipa kerran, ei kovin kaukana täältä, pieni umpeenkasvanut salmi nimeltä Hanaholma. Se oli aikojen saatossa maatunut ja peittynyt paksuun ruovikkoon. Ruoko seisoi tiheänä kuin harmaa muuri, eikä aurinko päässyt vapaasti kimaltelemaan veden pinnalla. Hanaholman salmi oli yksinäinen. Se kuunteli joka päivä vain tuulen huminaa ja kaislojen kahinaa. Linnut eivät tahtoneet jäädä sinne, kalatkaan eivät viihtyneet, ja perhoset lensivät ohitse kuin eivät olisi huomanneet salmea ollenkaan.
Eräänä yönä, kun kuu valoi hopeista siltaa veden päälle, salmen pintaan laskeutui pieni, säihkyvä valopallo. Se ei ollut ihan tavallinen valo, vaan hyvä haltija nimeltä MeriHamina.
– Hyvää iltaa, Hanaholman salmi, MeriHamina sanoi lempeällä äänellä. – Olen kuullut huolesi ja tiedän, että kaipaat muutosta. Saat esittää kolme toivetta, ja minä toteutan niistä yhden.
Salmi kuplautti pintaansa ilosta. Se oli odottanut tätä hetkeä koko ikänsä!
– Voi, MeriHamina, jos todella saan toivoa, niin minä toivoisin jonkin näistä kolmesta asiasta, salmi rohkaistui sanomaan. – Ensimmäiseksi toivon, että minut avattaisiin uudelleen, ettei ruovikko enää sulkisi minua yksin. Toiseksi toivon allikoita, pieniä lampareita, joissa kalat ja linnut voisivat elää. Ja kolmanneksi minä toivon rantaniittyjä, jotka houkuttelisivat perhosia ja muita ystäviä luokseni.
MeriHamina kuunteli tarkkaan, hymyili ja levitti kätensä.
– Rakas salmi, sinun toiveesi ovat niin kauniit ja viattomat. Ne eivät ole ahneuden toiveita, vaan toiveita elämästä ja ystävyydestä. Siksi minä toteutan ne kaikki.
Haltija tiesi, että suuria tekoja ei tehdä yksin. Hän kutsui avukseen ELY-keskuksen ja EKSP-säätiön, jotka olivat taitavia ja viisaita ja yhdessä he miettivät, miten luonto voisi parhaiten elpyä. Lisäksi hän pyysi rinnalleen vahvan ystävän, Hongiston Konetyön, jolla oli koneita ja voimaa siirtää maata, nostaa ruokoja ja avata väyliä.
Pian salmen rannoilla alkoikin tapahtua. Hongiston koneet lauloi ja jyrisi, m***a ne eivät olleet pelottavia lauluja – ne olivat työn lauluja, jotka kertoivat muutoksesta.
Ne avasivat salmeen uuden, kirkkaan vesiuoman, jossa vesi alkoi virrata iloisesti kuin lapsen nauru. Sitten ne muotoilivat allikoita, pieniä helmiä salmen sydämeen. Niihin asettuivat ensin vesilinnut, sitten pikkukalat, ja pian kuului heleä siritys ja viserrys joka puolelta.
Kun rantaniityt syntyivät, niille ilmestyi kukkia, joista salmi ei ollut tiennyt unelmoivansakaan: kellertäviä, punaisia, sinisiä ja valkoisia. Kukista lehahti esiin perhosia, sudenkorentoja ja pieniä mehiläisiä. Jokainen niistä tervehti salmea, joka oli pakahtua ilosta.
M***a MeriHamina tiesi, että suuri työ vaatii myös huolenpitoa. Niinpä hän loihti paikalle huoltosillan, jota pitkin ihmiset voisivat kulkea katsomaan salmen uutta elämää. Sillan rakentamiseen liittyivät iloisin mielin talkoolaiset sekä joukko reippaita kesätyöntekijöitä. Heidän naurunsa ja tarinansa jäivät soimaan salmen rannoille kuin kaunis laulu.
Kun kaikki oli valmista, MeriHamina seisoi vielä kerran salmen äärellä. Hän laski kätensä veden pintaan, ja vesi kirkastui niin, että tähdet heijastuivat siihen kuin taivas olisi tullut alas tervehtimään.
– Nyt, Hanaholman salmi, et ole enää yksin, hän sanoi. – Sinulla on ystäviä veden alla, rannoilla ja ilmassa. Ja niin kauan kuin aurinko paistaa ja tuuli käy, nämä ystävät pitävät sinulle seuraa.
Salmi kohisi ja välkehti kiitollisena. Se oli saanut enemmän kuin osasi pyytää: elämää, liikettä, värejä ja ääniä. Ja ennen kaikkea se oli saanut uuden mahdollisuuden olla osa suurta, kaunista maailmaa.
Siitä päivästä lähtien Hanaholman salmi ei ollut enää yksinäinen. Se nauroi aaltoina, kuunteli lintujen laulua ja perhosten siiveniskuja, ja sen rinnalla kulki aina muisto hyvästä haltijasta MeriHaminasta.
Ja niin Hanaholman salmi eli onnellisena – ei, vaan ikionnellisena – uusien ystäviensä kanssa, tarinan loppuun asti.
