Anttolan VPK ry

Soita Reittiohjeet

Anttolan VPK ry Anttolan VPK on osa Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastusorganisaatiota. Uusille jäsenille ja harrastajille on jatkuva tarve.

Hälytysosastoon pääsee kaikki innokkaat, terveestä ja pitkälle kantavasta harrastuksesta kiinnostuneet yli 16-vuotiaat tytöt, pojat, miehet ja naiset. Toimintaan pääsee mukaan ottamalla joko yhteyttä Anttolan VPK:n sähköpostiin [email protected] tai ihan vain tulemalla harjoituksiin mukaan aluksi vaikka tutustumaan. Kysymyksiä toiminnasta/harjoituksista voi esittää joko tänne tai s-postiin. Tehtäviin liittyvät tiedustelut päivystävän yksikönjohtajamme numeroon 0447943124

Syksy raottelee jo oveaan ja niin vain uusi lukuvuosi aloitettiin Anttolan yhtenäiskoulussakin😊 Aurinkoisen aamun sarast...
13/08/2026

Syksy raottelee jo oveaan ja niin vain uusi lukuvuosi aloitettiin Anttolan yhtenäiskoulussakin😊 Aurinkoisen aamun sarastaessa olimme turvaamassa lasten ja nuorten koulutietä😊

Näin saatiin   päätökseen. Nuoret sai paljon uutta oppia ja myös tutustuttiin uusiin palokuntalaisiin😊 Väsynyt, m***a on...
17/07/2026

Näin saatiin päätökseen. Nuoret sai paljon uutta oppia ja myös tutustuttiin uusiin palokuntalaisiin😊 Väsynyt, m***a onnellinen on päivän sana😁 Kiitos Masku ja Palokuntaleirit.

Tänään oli taas antoisa päivä leirillä😎 Palokuntaleirit Etelä-Savon pelastuslaitos Anttolan VPK ry
13/07/2026

Tänään oli taas antoisa päivä leirillä😎 Palokuntaleirit Etelä-Savon pelastuslaitos Anttolan VPK ry

Tänä aamuna lähti meidän porukkaa Häly2026 leirille Maskuun🔥 Palokuntaleirit Etelä-Savon pelastuslaitos
11/07/2026

Tänä aamuna lähti meidän porukkaa Häly2026 leirille Maskuun🔥 Palokuntaleirit Etelä-Savon pelastuslaitos

KIITOS KAIKILLE PÄIVÄ  PALOASEMALLA -TAPAHTUMAAN OSALLISTUNEILLE ❤️🚒Lämmin kiitos kaikille kävijöille, yhteistyökumppane...
09/05/2026

KIITOS KAIKILLE PÄIVÄ PALOASEMALLA -TAPAHTUMAAN OSALLISTUNEILLE ❤️🚒

Lämmin kiitos kaikille kävijöille, yhteistyökumppaneille, arpajaispalkintojen lahjoittajille sekä vapaaehtoisille onnistuneesta Päivä Paloasemalla -tapahtumasta Anttolan VPK:lla!
Oli ilo nähdä niin paljon iloisia lapsia, perheitä ja turvallisuudesta kiinnostuneita vierailijoita tutustumassa paloasemamme toimintaan, kalustoon ja erilaisiin rasteihin.
Toivottavasti päivä tarjosi uusia kokemuksia, oppia turvallisuudesta sekä mukavaa yhdessäoloa koko perheelle.

Kiitos, että tulitte viettämään päivää kanssamme.

Lauantaina 9.5.26 klo 10-14 Tervetuloa😊
08/05/2026

Lauantaina 9.5.26 klo 10-14 Tervetuloa😊

Päivä paloasemalla 9.5.26 klo 10-14 kahvion terveiset😊
06/05/2026

Päivä paloasemalla 9.5.26 klo 10-14 kahvion terveiset😊

✨ PÄIVÄ PALOASEMALLA LÄHESTYY! 🚒Tervetuloa viettämään Päivää Paloasemalla Anttolan VPK:lle lauantaina 9.5. klo 10 alkaen...
05/05/2026

✨ PÄIVÄ PALOASEMALLA LÄHESTYY! 🚒
Tervetuloa viettämään Päivää Paloasemalla Anttolan VPK:lle lauantaina 9.5. klo 10 alkaen.
Luvassa mukavaa ohjelmaa koko perheelle sekä mahdollisuus osallistua arpajaisiin, joissa on upeita palkintoja!
❤️ Haluamme lämpimästi kiittää yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä lahjoittajia, joiden ansiosta arpajaispalkintopöytä notkuu mitä mainioimpia voittoja.
Kiitos teille tuestanne!
🎟️ Arpajaiset • Arpojen myynti tapahtumassa klo 10.00–12.50
• Hinta: 2 € / kpl tai 3 kpl / 5 € (käteinen raha toimii parhaiten maksuvälineenä)
• Arvonta suoritetaan klo 13.00
🎁 Palkintojen nouto, palkinnot ovat noudettavissa heti arvonnan jälkeen tai sovittaessa paloasemalta 2 viikon kuluessa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan❤️

🔥 Tervetuloa viettämään Päivää Paloasemalla! 🔥Lauantaina 9.5. klo 10–14 Anttolan VPK paloasemalla (Rauhantie 2) tapahtuu...
19/04/2026

🔥 Tervetuloa viettämään Päivää Paloasemalla! 🔥

Lauantaina 9.5. klo 10–14 Anttolan VPK paloasemalla (Rauhantie 2) tapahtuu – ja paljon! 🚒

Tule tutustumaan pelastajien varusteisiin, paloautoihin ja arjen sankareihin. Päivä on täynnä tekemistä koko perheelle:

🚑 Rastipisteillä pääset kokeilemaan ja oppimaan:
– Ensiapua
– Alkusammutusta
– Kaluston esittelyä & kalustobingoa
– Turvallista retkeilyä
– Veneilyn turvallisuutta Saimaalla

🎉 Muuta ohjelmaa:
– Sammuttimien tarkastusta (Savon Sammutinhuolto)
– Pelastuskoirat työn touhussa 🐕
– Mikkelin Järvipelastajat
– Talutusratsastusta (Mikkolan talli) 🐎
– Kahvio & arpajaiset

🎂 Anttolan VPK yhdistys täyttää 50 vuotta – sen kunniaksi tarjoamme kakkukahvit!

Tule mukaan oppimaan, kokemaan ja viihtymään – nähdään paloasemalla! 👨‍🚒👩‍🚒

Hälytysosastomme sai tänään lisää vahvistusta, kun Iitu, Sanni ja Mia suorittivat pelastustoiminnan peruskurssin hyväksy...
11/04/2026

Hälytysosastomme sai tänään lisää vahvistusta, kun Iitu, Sanni ja Mia suorittivat pelastustoiminnan peruskurssin hyväksytysti. 💪

Onnea upeasta suorituksesta ja tervetuloa mukaan hälytysosaston toimintaan! 👏

Osoite

Rauhantie 2
Anttola
52100

Puhelin

+358447943124

Verkkosivusto

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Anttolan VPK ry julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa