Suomen Lähetysseura Etiopiassa

Suomen Lähetysseura Etiopiassa Tervetuloa tutustumaan Lähetysseuran työhön ja arkeen Etiopiassa. Tältä sivulta saat tietoa Suomen Lähetysseuran työstä Etiopiassa.

Jaamme kuulumisia työstä, yhteistyökumppaneista, sekä etiopialaisten arjesta ja pyhästä. Etiopian luterilainen Mekane Yesus -kirkko kasvaa voimakkaasti. Lähetysseura tukee kirkon monipuolista sosiaali- ja kehitystyötä sekä kirkon työntekijöiden koulutusta. Lähetysseura vahvistaa Etiopiassa myös rauhanomaista uskontojenvälistä vuorovaikutusta. Lähetysseuran tärkeänä tavoitteena on tukea vammaisten

lasten koulutusta ja parantaa heidän asemaansa. Vammaisten aikuisten työllistymistä parannetaan yrittäjyyskurssien ja lainaryhmien avulla. Lähetysseuran kummiohjelmat turvaavat syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäynnin sekä kodin ja perustoimeentulon. Etiopiassa on kaksi kummiryhmää: Pohjois-Etiopian aids-orvot sekä Hosainan kuurojenkoulun oppilaat. Lähetysseura parantaa syrjittyjen ihmisryhmien asemaa tukemalla esimerkiksi heidän koulutustaan. Maaseudun naisten ja tyttöjen asemaa parannetaan järjestämällä naisille koulutusta ja tukemalla pienyrittäjyyttä. Ympäristön varjelu huomioidaan kaikissa Lähetysseuran hankkeissa Etiopiassa. Yhteisöjä autetaan elämään ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien kanssa kehittämällä maataloutta ja turvaamalla vedensaantia. Jos haluat seurata yleisesti kuulumisia Lähetysseuran työstä ympäri maailmaa, seuraa Facebook-sivua Suomen Lähetysseura: https://www.facebook.com/lahetysseura/

Address

Addis Ababa

Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Suomen Lähetysseura Etiopiassa posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Contact The Organization

Send a message to Suomen Lähetysseura Etiopiassa:

Share