Suomen merimieskirkko Saksassa - Finnische Seemannskirche in Deutschland

Anrufen Wegbeschreibung Website

Suomen merimieskirkko Saksassa - Finnische Seemannskirche in Deutschland Suomen merimieskirkko Saksassa. Liikkuvien ja Saksassa asuvien suomalaisten kanssa maailmalla jo vuodesta 1901. Koti kaukana kotoa.

Merimieskirkon työ on kehittynyt ja monipuolistunut kaikkia liikkeellä olevia ihmisiä palvelevaksi monitoimitaloksi. Merimieskirkko on liikkuvien ihmisen yhteisö ja kirkko. Die Seemannskirche hat sich zu einem vielseitigen Anlaufpunkt für alle Reisenden entwickelt. Sie ist Gemeinde und Kirche für reisende Menschen. Ein Stück Heimat fernab von zu Hause.

Sana sunnuntaille Suomen luonnon päivänä"On kaunis synnyinmaamme,maat, metsät, järvet sen.Me Luojan töitä saammekatsella...
29/08/2026

Sana sunnuntaille Suomen luonnon päivänä

"On kaunis synnyinmaamme,
maat, metsät, järvet sen.
Me Luojan töitä saamme
katsella kiittäen.
Taas lauhat tuulet soittaa
urkuja hongiston
ja Herraa kunnioittaa,
hän kaiken luoja on.

Maan lapset tunnustamme:
me emme ansainneet
lahjoja vaivallamme,
armosta kaiken teet.
Nyt armon kerjääjinä
me saamme iloita,
helteessä nääntyvinä
huokaamme toivossa."
VK:574:1,3

Saksassa kävellään taas hyvän puolesta!Hampurin Merimieskirkko, sekä Bielefeldin ja Hannoverin seurakunnat aloittavat en...
26/08/2026

Saksassa kävellään taas hyvän puolesta!

Hampurin Merimieskirkko, sekä Bielefeldin ja Hannoverin seurakunnat aloittavat ensi sunnuntaina 30.8. Jokavuotisen hyvöntekeväisyyskävelyjen sarjan. Naisille kävellään ammatteja pitkin syksyn ympäri Saksaa suomalaisten toimesta.

30.8 kävelyt:

- Hampurissa voit osallistua perinteiselle kävelylle, lasten kävelylle tai jos kävely hankalaa tai ei sinun juttu muistojen kävelyretkelle. Kävelyt lähtevät klo 12 Merimieskirkolta ja päättyvät Merimieskirkolle, jossa vietetään lopuksi nyyttäreitä

- Bielefeldissä kokoonnutaan klo 12 osoitteessa Am Brodhagen 36, jossa aloitetaan hartaushetkellä ennen kävelylenkkiä, joka päättyy yhteisiin kirkkokahveihin

- Hannoverissa kävely starttaa klo 11 Eläintarhan edestä, josta kävellään n. 2,5km helppokulkuinen reitti retkipaikalle, jossa nautitaan omat eväät ja pidetään lyhyt hartausretki.

Muut syksyn kävelyajat Saksassa:

- La 5 9. Karlsruhe klo 11
- Su 6.9. Frankfurt klo 14 ja Rhein-Neckar klo 14
- La 12.9. Nürnberg Klo 15
- Su 13.9. Düsseldorf Klo 11-15
- Ma 14.9. Munchen (aika terkentuu uutiskirjeessä)
- Pe 18.9. Berlin Klo 10
- La 19.9. Hannover + Braunschweig klo 11 (kävely Oderbrückissä) Lyypekki + Kiel klo 13.30 (kävely Bad Sedebergissä)
- Su 20.9. Bremen klo 11 ja Köln klo 14
- Su 4.10. Stuttgart klo 14

Tarkista tarkenmat tiedot oman alueesi tempauksesta netistä rengas.de tai oman seurakuntasi uutiskirjeestä.

Meitä on siis paljon! Kävellään yhdessä hyvää!

Mahtuuko nää yhteen matkalaukkuun? Käy lukemassa meidän kotisivujen tarinaosastolta (https://saksa.merimieskirkko.fi/125...
17/08/2026

Mahtuuko nää yhteen matkalaukkuun?

Käy lukemassa meidän kotisivujen tarinaosastolta (https://saksa.merimieskirkko.fi/125tarinaa/), mistä tässä on oikein on kyse. Sen jälkeen voit kirjoittaa meille oman tarinasi!

Sana sunnuntaille Luojamme, me käännymme puoleesi kärsivän luonnon tähden.  Kuivuus ja kuumuus koettelevat kasveja, eläi...
16/08/2026

Sana sunnuntaille

Luojamme,
me käännymme puoleesi kärsivän luonnon tähden.
Kuivuus ja kuumuus koettelevat kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Auta meitä. Anna virvoittavan sateesi elvyttää ja hoitaa. Sammuta polttavat liekit, anna kaikkien luotujesi elää turvassa.
Murra kivettyneet sydämemme, jotta elävän veden virrat pääsevät pulppuamaan meistä siunaukseksi kaikelle, mikä elää. Aamen

”Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy. ” Jes. 58:11

Sana sunnuntaille "Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää...
02/08/2026

Sana sunnuntaille

"Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte."
Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, m***a vaikka kaloja oli paljon -- kaikkiaan sataviisikymmentäkolme -- verkko ei revennyt.
Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli Herra.
Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa.
Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen." Joh. 21:9-14

Kuluneen viikon ajan opetuslapset SaSu-riparilla Suomessa ovat viettäneet yhdessä aikaa kalastaen, rukoillen, lukien Raamattua, laulaen, nauraen ja elämää ihmetellen. Tänään on näiden mahtavien nuorten konfirmaatiojuhlan vuoro.

29/07/2026

Joskus paketin sisältö voi tehdä ihmisen onnelliseksi, vaikka ei sisältö olisikaan itselle 😊

Posti toi meille upeita uusia pussilakanoita merimieskirkon vierashuoneisiin tuomaan mukavuutta ja kodikkuutta.

Hankinnan on mahdollistanut meille
A. ja T. Mattilan säätiö – lämmin kiitos tuesta! ❤️

Kiitos myös aivan loistavasta palvelusta. Kaikki sujui mutkattomasti ja ystävällisesti alusta loppuun. Tällainen yhteistyö lämmittää mieltä.

Jokainen pieni ja suuri hyvä teko auttaa meitä tekemään merimieskirkosta yhä kodinomaisemman paikan.

Tervetuloa yöpymään uusiin Kalajuttu-lakanoihin 🐟
(maksuton mainos)

Eilinen Berliinin Pride-tapahtuman osallistujiin kohdistunut väkivallanteko on pysäyttänyt meidät.Ajattelemme uhreja, he...
26/07/2026

Eilinen Berliinin Pride-tapahtuman osallistujiin kohdistunut väkivallanteko on pysäyttänyt meidät.

Ajattelemme uhreja, heidän läheisiään sekä kaikkia, joita tapahtunut on koskettanut. Toivomme voimia surun, huolen ja epävarmuuden keskelle.

Tällaiset uutiset voivat horjuttaa turvallisuuden tunnetta myös kaukana tapahtumapaikasta. On täysin luonnollista tuntea surua, pelkoa tai huolta. Jos tapahtunut jää mietityttämään tai kaipaat keskusteluapua tai kuuntelevaa korvaa, voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä Suomen Merimieskirkon työntekijöihin Saksassa.

📞 Yhteystiedot:
Sari Kosonen, pappi / +49 151 1191 7530
Sonja Samsten, pappi / +49 151 1191 2390
Valtteri Salmi / +49 171 600 2168

24/07/2026

Vapaaehtoistyö on paljon enemmän kuin tekemistä tai annettua aikaa.

Se on uusia ystäviä, aitoja kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Se on mahdollisuus oppia uutta, kokea elämyksiä ja kuulua yhteisöön, jossa jokaisella on merkitystä.

Joskus huomaa lähtevänsä antamaan, m***a saakin itse paljon enemmän takaisin – elämänmittaisia muistoja ja ihmisiä, jotka kulkevat sydämessä vielä vuosienkin jälkeen ❤️

Oletko sinä tehnyt joskus vapaaehtoistyötä?
Kerro siitä meille, meitä kiinnostaa 😍

17/07/2026

Me ollaan kuultu huhuja, että merimieskirkolla alkaisi saunaremontti ja me otettiin asiasta selvää.
Ja kyllä - totta se on! Juhlavuoden kunniaksi me saadaan loppusyksystä uudet saunat.

Sauna on tärkeä osa merimieskirkkoa, sen yhteisöä ja suomalaisuutta ylipäänsä.
Se on paikka, jossa voi levähtää ja kohdata toisia ja tuntea hetken olevansa kotona.

Sinä, kaverisi ja miksei naapurisikin voitte olla tukemassa tätä saunaremonttia, jotta saadaan ne kunnolliset laatatkin hankittua.
Firmatkin saa mielellään osallistua tähän 😊

Ole siis mukana mahdollistamassa 125-vuotiaalle merimieskirkolle upouudet saunat.

Biossa olevasta linkistä löydät lahjoitukseen liittyvät lisätiedot.

Adresse

Ditmar-Koel-Straße 6
Hamburg
20459

Öffnungszeiten

Dienstag 14:00 - 20:00
Mittwoch 14:00 - 20:00
Donnerstag 14:00 - 20:00
Freitag 14:00 - 20:00
Samstag 14:00 - 20:00
Sonntag 14:00 - 20:00

Telefon

+4940316971

Benachrichtigungen

Erfahren Sie als Erste/r von Neuigkeiten und Aktionen: Wir schicken Ihnen eine E-Mail, wenn Suomen merimieskirkko Saksassa - Finnische Seemannskirche in Deutschland etwas veröffentlicht. Ihre E-Mail-Adresse wird für keinen anderen Zweck verwendet, und Sie können sich jederzeit abmelden.

Verknüpfungen

Teilen