20/02/2025
Vaasan ooppera kunnioittaa säveltäjä Ilkka Kuusiston muistoa. Kiitämme Ilkkaa lukuisista yhteistyöprojekteista vuosien varrella, sekä otamme osaa Ilkan läheisten suruun.
Ilkan oopperoista moni on kantaesitetetty Vaasan oopperan tuotantona. Tälläisia ovat mm. Neiti Julie, Kuninkaan sormus, Isänmaan tyttäret , Jääkäri Ståhl ja Kohti kotia- kirkko-ooppera. Myös Miehen kylkiluu on esitetty Vaasassa pariinkin kertaan .
Ilkka Kuusisto oli myös usein prof. Irma Rewellin kutsusta solistien valintaraadissa Vaasan oopperan vuosittaisissa koelauluissa.
Yksi merkittävimmistä suomalaisista oopperavaikuttajista on poissa. Ilkka Kuusisto menehtyi 20.2.2025. Hän oli kuollessaan 91-vuotias.
Ilkka Kuusisto toimi Kansallisoopperan johtajana vuosina 1984-1992 yhdessä Jorma Hynnisen ja Paavo Suokon kanssa. Kuusiston johdolla Kansallisoopperaa valmisteltiin kohti uutta oopperataloa ja sen tuomia mahdollisuuksia. Älykäs ja sanavalmis johtaja tuli toimeen kaikkien kanssa. ”Tämähän on vain oopperaa”, hän muistutti viisaasti ongelmien sattuessa.
Oopperasäveltäjänä Ilkka Kuusisto oli uskomattoman tuottelias ja monipuolinen. Hän sävelsi yhtä vaivattoman tuntuisesti vakavia oopperoita, mittavia ulkoilmaspektaakkeleita, intiimejä kamarioopperoita ja lastenoopperoita. Yhteistä niille kaikille on puhutteleva, kuulijaystävällinen sävelkieli ja ilmaisun luontevuus.
Kirjassa Sävelten siivilä Ilkka Kuusisto kertoo, että hän alkoi säveltää vakavissaan vasta tehtyään 1974 Muumioopperan: ”Olin ollut urkuri, apulaismusiikkipäällikkö, kuoronjohtaja, kapellimestari, levytuottaja, tv-tuottaja ja tv-ohjaaja. Olin toki sävellellytkin, m***a en ollut oikein itsekään tiennyt, mitä halusin tehdä. Nyt aloin melko vakavissani pitää itseäni säveltäjänä”.
Neljä vuotta myöhemmin esitettiin Miehen kylkiluu ja uusia oopperoita seurasi muutaman vuoden välein. Johtajakaudellaan Ilkka Kuusisto piti omat teoksensa poissa Kansallisoopperasta, m***a 1998 tuli näyttämölle todellinen menestys Gabriel, tule takaisin. Sitä pidetään yhtenä onnistuneimmista suomalaisista koomisista oopperoista, ja siitä on tehty jo useita tuotantoja.
Oopperoissaan Ilkka Kuusisto käsitteli usein historiallisia aiheita, esimerkiksi oopperoissa Taipaleenjoki, Isänmaan tyttäret ja Jääkäri Ståhl. Suurteosten ohella Kuusisto pystyi koskettamaan katsojien tunteita myös pienillä eleillä kuten monologioopperoissa Nainen kuin jäätynyt samppanja ja Vapauden vanki. Kuusiston viimeiseksi oopperaksi jäi Aino Ackté, joka esitettiin 2017. Muumioopperasta alkanut ura säveltäjänä oli kestänyt 43 vuotta ja tuloksena oli 18 oopperaa.
Teksti: Juhani Koivisto
Kuva: Maarit Kytöharju