Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

25/10/2026

25.10.3026
VAALIT EDESSÄ JA SOTA

Parin viikon kuluttua seurakuntaväki rientää äänestämään. Mitään kovaa tunkua ei ole odotettavissa. Aikoinaan 1990-luvulla Turun seurakuntien tiedotuspäällikkö keksi hauskan rinnastuksen : ”Mitä yhteistä on seurakuntavaaleilla ja keskioluella?” Vastaus: sama prosentti (4,5). Ihan totta! Turun seurakuntayhtymän seurakuntavaalien osallistumisaktiivisuus oli 4,5 % äänioikeutetuista.

Hiukan vierastuttaa seurakuntavaalien mainostoimistoilla teettämät sloganit ja kampanjaideat. Keskipisteessä on se seurakunnan kadonnut lammas, joka olisi saatava takaisin laumaan kavereittensa kanssa.

Etsintää tehdään tuntomerkeillä :

uskottu, toivottu, rakastettu, kutsuttu, kohdattu, kaivattu, ihana ihmeellinen ihminen, särkynyt, eksynyt, löydetty

Alkaa tuntua siltä, että vaalikampanjassa on samanlaista makeilua, kuin tuoreessa Ukrainan sodan rauhanneuvottelussa viime keskiviikkona Moskovassa. Tyrmistystä on herättänyt rauhanlähettiläs Steven Witkoffin mielistely: tämä kehui Putinia ”hyväntekijäksi”.

Kaksi päivää aikaisemmin Harkovassa Venäjän Geran-tyyppinen drooni iski puistoon. Puistossa oli paljon perheitä, joukossa muun muassa peruskoulunopettaja Inna Mariuhna rattaissa istuvan 1-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tytär kuoli heti, äiti myöhemmin sairaalassa. Monia muitakin kuoli tuossa yhdessä ainoassa iskussa – puistoon. Jos ”hyväntekijä” saa aikaan tuonkaltaista täysin tarpeetonta ja summittaista tuhoa naapurimaassaan, niin mihin kykenee ”pahantekijä”.

Seurakuntavaalit tiivistää uskonnollisen puheen hellittelyilmaisuihin, mikä alkaa tuntua jo hiukan yliampuvalta. Neljän vuoden välein seurakuntavaalien vaalimainonta vyöryttää esiin epäuskottavan kirkon. Missä se ”ihmeellisen ihmisen” etsintäoperaatio on lymynnyt nuo väliinjääneet vuodet? Muistelepa itse, kuinka m***a kertaa seurakunnan työntekijä on pirauttanut puhelimelle sinulle, ja vertaa sitä siihen, miten m***a puhelua olet saanut saman ajan sisällä puhelinoperaattoreilta.

Kirkoissa vietetään tänään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Jeremian kirjan jae muistuttaa, miten kaikkien vaalien ja valintojen takana on Jumalan toiminta omiensa hyväksi.
”Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti.” Jer.3:15. Niitä viisaasti ja taitavasti johtavia odotellessa...


Lasse Vahtola

Kuva Reijo Keskikiikonen

18/10/2026

18.10.2026

236 VUOTTA
Amerikassa on tutkittu 1800-luvulla kaksosia synnyttäneiden äitejä. Kaksosten äidit elivät muita äitejä pidempään, ja heillä oli muita äitejä enemmän lapsia. Ei kuitenkaan ole niin, että kaksosten synnyttäminen lisäisi äitien ikää ja terveyttä, vaan kaksosten äideiksi valikoituu keskimääräistä parempikuntoisia ja terveitä naisia. Siitä siis se pitkäikäisyyskin.
Tuon voin itsekin allekirjoittaa.

Täytän tänään 78 vuotta, samoin kaksoisveljeni.
Äitimme eli lähes 96-vuotiaaksi.
Ennen ultraäänitutkimuksia ei tiedetty, mitä tulee. Minunkin syntymäni oli yllätys
jopa kätilölle, joka totesi: ”hei, täältä tulee vielä toinenkin.” En tiedä, mahtoiko äitini
olla onnellinen.
Meillä puhuttiin ennen ”tuplavahingosta”, m***a se ei ole mitään
verrattuna joidenkin afrikkalaisten uskomuksiin. Kun ravintoa oli niukasti yhdellekin, kaksosten syntyminen oli katastrofi. Niinpä heikompi kaksonen jätettiin
kuolemaan ilman ravintoa. Äidillä kun oli mahdollisuus vain toisen vastasyntyneen
ruokkimiseen, joskus ei siihenkään.

Tämänkaltaisen tapauksen eteen jouduin aikoinaan Tansaniassa vuonna 1996.
Pienessä karussa maaseutusairaalassa oli pari päivää aikaisemmin syntynyt
kaksostytöt. Äiti oli kuollut synnytykseen. Matkalaisten joukolla päätimme silloin
perustaa epävirallisen kummiporukan näille kaksosille heidän tulevaisuutensa
turvaamiseksi. Siitä ei tosin ollut paljon hyötyä, koska emme voineet ottaa tyttöjä
mukaamme. Tarinalla oli surullinen loppu.

Äitini ei varmaan tarkoituksella ajoittanut syntymäämme päivälleen samaksi, jona
kaksi vuotta vanhempi veljemme on syntynyt. Joskus nuorena vietimme pari kertaa
yhteenlaskettua syntymäpäivää. Tänään se on 236 vuotta. Minulle tulee jotenkin
hakematta mieleen Psalmi 23 ja sen jae 6: ”Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua
kaiken elinaikani, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti”.

Lasse Vahtola
joka on oppinut jakamaan ainakin syntymäpäivänsä

11/10/2026

11.10.2026
USKONNON OPETUSTA MOROSSA

”Tiekkö et Palestiinassa järjestettiin pari tuhatta vuotta sitten kolmiottelu, johon
kuuluivat Gennesaretinjärven ympärijuoksu, ristiriipunta ja korkeushyppy. Kaikki
lajit olisi voittanut eräs J. Nasaretilainen, m***a hänet täytyi hylätä, koska
ensimmäisessä lajissa hän oli oikaissut ja toisessa huomattiin, että hän oli antanut
naulata itsensä kiinni. Korkeushyppykin täytyi hylätä, koska hän ei ole vieläkään
tullut alas!”

Tämän vitsin poimin Tampereella ilmestyvän Aamulehden Moro-liitteestä netistä.
Joillekin tämäntapaiset Jeesukseen kytketyt kaskut ovat rienaavia tai pilkkaa. Minä
olen miettinyt asiaa hiukan toisesta näkökulmasta.

Kaskuhan ei tee pilaa Jeesuksesta, vaan kertoo hänen ylivoimaisuudestaan. Senkin ymmärtäminen edellyttää kuitenkin Jeesukseen liittyvien perustietojen hallintaa. Ymmärtäminen nimittäin edellyttää, että lukija on tutustunut Jeesuksen tekemiin
ihmeisiin siinä määrin, että tietää Jeesuksen kävelleen Gennesaretin järvellä veden
päällä. Lisäksi tuo loppu ”ei ole vieläkään tullut alas” viittaa Jeesuksen
ylösnousemukseen, ja uskontunnustukseen, jonka mukaan Jeesus on tuleva kerran
alas toisen kerran ”tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Lisäksi voi olla, etteivät kaikki
osaa sijoittaa Gennesaretin järveä mihinkään maailmankartalla, ja Palestiinakin
tiedetään Israelin armeijan tekemistä kostoiskuista.

Jeesukseen liittyy paljon kaskuja, monet ihan hauskoja. Jos Jeesuksesta ei muuten opi tai kuule, hyvä että edes kaskujen välityksellä. Nimittäin aina heikommiksi
muuttuvat oppimisen edellytykset, kun ihmisten osallistuminen kirkon eri
toimituksiin on koko ajan laskemassa, kuten kirkkoon kuuluminenkin.

Seuraavassa poimintoja joistain kirkollisista tilastotiedoista 45 kuluneen vuoden ajalta.
Osallistumisluvut vuosilta 1980, 2000, 2008 ja 2025 (koko ev.lut.kirkko):
Rippikouluun osallistuminen 92,5 - 90,4 – 87,6 – 72 %
Kastetut 91,8 - 88,7 – 82,4 – 58 %
Kirkkoon kuuluminen 90,3 - 85,0 – 80,6 – 61,1 %
Kirkolliset vihkimiset 86,5 - 79,9 – 63,8 – 41 %

Suurin romahdus on koetellut kasteita ja kirkollisia vihkimisiä. Molemmat ovat
kirkollisia toimituksia, m***a jokainen ymmärtää, että kasteen merkitys on kirkon
tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkein. Jos lapsia ei tuoda kastettavaksi, seurakunnat kutistuvat, rippikoulukin menettää pian merkityksensä kaiken muun
seurakuntatoiminnan ohella.
Nuoruudessani moni kirkosta eronnut kutsui itseään pakanaksi. Eivät he sitä olleet – eronneinakaan. M***a se, jota ei ole edes kastettu on oikeasti pakana.

Taitaa olla niin, että vastaisuudessa lähetystyöntekijöitä ei tarvitse
lähettää kovin kauas.

Arvelee
Lasse Vahtola, ikääntyvä rovasti Turun tuomiokirkon rakennustyömaan varjoista

04/10/2026

4.10.2026
ENKELIT MATKASSA

Äiti Teresan kerrotaan vastanneen kysymykseen ”matkustaako hän yksin” , että hänellä on aina mukana kaksi matkakumppania. Toinen on Jeesus ja toinen on hänen suojelusenkelinsä.

Kuluneen viikon suuri uutinen Suomessa oli kansanedustajien kokemat, ei toivotut vierailijat kodeissaan. Tosin suomalaiseen uutisoinnin tapaan mitään tarkkaa tietoa näistä kotimurroista ei ollut. Ja aikaakin oli kulunut jo vuoden verran. Poliisi tutkii. Suureksi uutisaiheeksi siitä oli moneksi päiväksi.

Somen seuraajat pääsivät jännittämään konekaappausta Lähi-Idässä miltei reaaliajassa. Matkustajakoneen ja 174 matkustajan tuho oli niin lähellä, että koneen selviytymistä alettiin heti kutsua ihmeeksi. Kokemuksen on täytynyt olla karmea. Koneen korkeuden pudotus 30 sekunnin aikana oli noin neljä kilometriä, nopeus ilmeisesti ylitti koneen rakenteellisen nopeuden, sillä osa sivuperäsimestä oli revennyt irti ja jäänyt matkalle.

Olin itse tuona samana päivänä 30. syyskuuta kolmisen tuntia lentokoneessa. Lensin kaverin kanssa 2-paikkaisella moottoripurjekoneella Turusta Jämille, sieltä Poriin ja lopulta takaisin Turkuun. Rauhallisessa ja upeassa syksyn kuulaan kirkkaassa kelissä. Matkaa opastivat mukavasti pikkupaikkakuntien kirkot. Ensin Oripään jälkeen Vampula. Sitten Huittisten komea kivikirkko, Keikyän hoikka puukirkon torni, ja viimeisenä ennen Jämiä Suodenniemen iso puukirkko kylän keskellä mäellä.

Ymmärrän oikein hyvin, että alaspäin syöksyvässä lentokoneessa, pienessä tai suuressa, ei ole yhtään ihmistä, joka ei rukoilisi ja pyytäisi suojelusenkeleitä turvaksi.

Mikkelinpäivää on vietetty jo 400-luvulla ylienkeli Mikaelin kunniaksi. Mikael taisteli taivaassa lohikäärmettä vastaan ja syöksi sen maan päälle. Pahan valta oli murrettu. M***a Ilmestyskirjan teksti päättyy pahaenteisesti voi-huutoon: ”Voi maata ja merta – Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!” Välillä tuntuu siltä, että juuri niin näyttää tapahtuneen.

Arvelee

Lasse Vahtola

30/09/2026

30.9.2026
Rautaveden kansallismaisemaa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoineen.
Kiitos syyskuun viimeisen päivän kuvasta Pekka Mäkiselle.

27/09/2026

27.9.2026
ONKO OMENALLA TIETOISUUS?

Vegaanit ovat sitä mieltä, että kasveilla on tietoisuus. Sen ymmärrän, että eläimillä on tietoisuus, vaikka ovatkin mitä ovat.

Minulla on usein mökillä seurana pieni musta koira, musti nimeltään, ei oikeastaan oma, m***a aika pysyvästi lainassa. Musti ei ole mikään vahtikoira. Jokainen tulija saa hännänheilutuksen. Nimeään se ei tunnu tuntevan, ja viihtyy aina paremmin naapurin pihassa kuin omassa. Tulee sitten omia aikojaan, m***a ei juuri koskaan kun sitä kutsuu. Ei pelkää mitään koneita, menee vaikka kaivinkoneen telaketjujen välistä ja tulee haistelemaan moottorisahan pyörivää terää. Että sellainen koira ja sellainen tietoisuus.

M***a omena.

Tämä tuli mieleeni kun olen pitkin syksyä maistellut puutarhan omenoita. Niitä on paljon, jokainen puu hiukan eri makuinen, m***a pari puuta oikein hyviä ja omenat suuria, puhtaita. Olen joskus saarnoissani puhunut noista omenapuista - osa hyvinkin lähes satavuotiaita - kuinka niiden omenat ovat pieniä ja kitkeriä. Tuntuu siltä kuin puut olisivat kuulleet saarnani, ja tehneet parannuksen. Hiukan tuntuu pahalta, että olen niitä julkisesti moittinut.

Jos omenapuulla on tietoisuus, voisiko se tehdä parannuksen?
Jos omenapuulla on tietoisuus, olisi mukava tietää, mitä se tietää. Tuollainen 100-vuotias omenapuu nimittäin on nähnyt yhtä jos toistakin. Sillä olisi paljon kerrottavaa. M***a ei se kerro. Paitsi omenillaan. Mitähän kertoo se, että omenat ovat muuttuneet hyviksi ja kasvaneet isoiksi?

Kaiken kaikkiaan – olen alkanut arvostaa noita vanhoja omenapuita. Vuosikaudet niiden hedelmistä ovat saaneet nauttia lokakuussa paikalle saapuneet valkohäntäpeurat. Nyt peuroilla on kilpailija.

Hedelmistään puu tunnetaan – sanoi Jeesus.
Eikä tarkoittanut vain puita.

Lasse Vahtola

20/09/2026

20.9.2026
MYSTERIO LASARUS

Lasaruksen kuolleista herättäminen on yksi italialaisen Nobel-kirjailija Dario Fon vuonna 1969 käsikirjoittaman Mysterio Buffo -näytelmäsarjan tunnetuimmista ja esitetyimmistä monologeista. Teos pohjautuu keskiaikaisten kiertävien ilveilijöiden perinteeseen, jossa raamatullisia tarinoita käsitellään alistetussa asemassa olevan kansan näkökulmasta.

Suomessa monologia ja koko näytelmää teki vuosikymmenien ajan tunnetuksi näyttelijä Erkki Saarela.

Monologissa ei keskitytä itse Jeesukseen tai uskonnolliseen ihmeeseen, vaan tapahtumaa seuraavan uteliaan ja maksavan yleisön käyttäytymiseen. Yksi näyttelijä esittää paikalle kerääntynyttä ihmisjoukkoa, joka odottaa ihmettä kuin mitä tahansa sirkushuvia tai urheilutapahtumaa.

Ihmiset myyvät paikkoja paremmilta katselupaikoilta, kuten muurien päältä tai puista, ja lyövät vetoa siitä, onnistuuko herättäminen vai ei. Haudan aukaisemista ja sieltä nousevaa kalmanhajua kuvataan arkipäiväisen groteskisti.

Kun ihme lopulta tapahtuu ja Lasarus herää, yleisö on haltioissaan. M***a samalla Fo näyttää, miten helposti ihmiset ovat manipuloitavissa ja miten he unohtavat omat arkiset ongelmansa suuren spektaakkelin edessä.

Dario Fon näytelmässä ihme riisutaan mystiikasta ja siitä tehdään kuvaus ihmisen uteliaisuudesta, ahneudesta ja laumakäyttäytymisestä.

Kun Italian televisio (RAI) esitti teoksen vuonna 1977, Vatikaani tuomitsi sen virallisesti "historian jumalattomimmaksi esitykseksi". Teoksessa tehtiin pilkkaa muun muassa korruptoituneesta 1200-luvun paavi Bonifatius VIII:sta.
Kun F***e myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1997, katolinen kirkko ja sen virallinen lehti L'Osservatore Romano ilmaisivat julkisesti syvän pöyristyksensä ja arvostelivat valintaa kovasanaisesti. Fo puolestaan piti palkintoaan voittona "kaikkien aikojen ilveilijöille".

Vaikka katolisuus on meille suomalaisille unohtunut sinne 1500-luvulle, kyllä luterilaisetkin papit ja piispat osasivat pitää kansaa kurissa ja nuhteessa kirkkokurin avulla.
Uskonpuhdistus ja Kustaa Vaasa pitivät kuitenkin huolen siitä, että kirkko ja seurakunnat eivät saavuttaneet luterilaisessa Suomessa katolisen ajan mahtia ja vaurautta. Kansankielisen messun ja kirjallisuuden avulla kaikille annettiin mahdollisuus ottaa itse asioista selvää ja päättää, mihin uskoa. Luterilaisuudesta nousi myös uskonnollisia liikkeitä, jotka eivät kaihtaneet nousta kirkon virallista linjaa vastaan. Eikä sitäkään tuomittu.

Olen nähnyt parikin kertaa Erkki Saarelan esityksen. Samalla olen miettinyt, miten toisenlaisen saarnan tutusta Raamatun tapahtumasta tekee näyttelijä papin sijaan. Saman ilmiön olen havainnut, kun saarnan pitää kirjailija. Sitä joutuu pappina ikäänkuin pienelle paikalle.

Miksi minä en pysty samaan mihin pystyy näyttelijä tai kirjailija? Vaan onko sen niin väliä. Iloitsen näkemistäni näytelmistä, ja kuulemistani erilaisista saarnoista. Samalla myönnän, että oma paikkani on aina ja kaikkialla osoittaa Kristukseen, häneen jonka tulee kasvaa. Ja minun – pienetä.

Tuumaa eläkepappi Lasse Vahtola

13/09/2026

13.9.2026
Kirkon Martat ja Mariat

Tätä sunnuntaita voisi kutsua kirkon naistenpäiväksi. Martta ja Maria ovat hyvin esillä.
Suomen kirkossa on monia seurakuntia, joissa kaikki palkatut työntekijät ovat naisia. Minulle oli jonkinlainen hämmästys, kun 1990-luvulla järjestelin koulutuspäiviä muun muassa haudankaivajille ja suntioille. Suurin osa heistä oli naisia – siis haudankaivajistakin, joista monet vielä tuolloin kaivoivat haudat lapiolla.

Kirkon naisistumista on selitetty muun muassa sillä, että seurakunnat tarjoavat matalapalkkaisia, m***a ihmisläheisiä töitä, joihin pääsee melko vähäiselläkin koulutuksella.

Naispappeuspäätös täyttää 40 vuotta. Joissakin luterilaisissa kirkoissa naispappeja on ollut kauemminkin, vaikka katolinen ja ortodoksinen kirkko katsovat edelleen papin, piispan ja diakonin viran kuuluvan vain miehille.

Ennen Suomessa toteutettua naispappeutta (1988) minulla oli kokemusta vain ruotsalaisista ja itäsaksalaisista naispastoreista. Entisessä DDR:ssä naispastorit olivat pienissä seurakunnissaan todellisia puurtajia. Heille papintyötä oli myös sekoittaa muurilaastia ja kantaa tiiliä keskiaikaisten kirkkojen rakennustyömailla tai kunnostaa 200 vuotta vanhoja pappiloitaan. Sunnuntaina puettiin päälle musta kaapu ja mentiin kirkkoon pitämään jumalanpalvelus. Monilla oli hoidossa paitsi oma, myös pieni naapuriseurakunta. Vapaita ei juuri ollut.

Ruotsalaiset naispastorit olivat pitkiä ja tyylikkäitä. He messusivat hienosti ja muistuttivat minun mielestäni lentoemäntiä tai konsultteja. Euroopan ylioppilaspappien konferensseissa huomasin myös, että he olivat tavallisesti hyvin kielitaitoisia ja itsetietoisia. Jonkinlaista provokatorista feminismiäkin esiintyi: Nyköpingissä, pienessä kirkossa, nämä naispastorit johtivat joukkoa alttarille ehtoollisen viettoon ja lauloivat: ”We are marching for the female Pope” (Me marssimme naispaavin puolesta). Se tavoite ei taida ihan lähiaikoina Vatikaanissa toteutua.

Papiksi vihkiminen ei ole meillä sakramentti. Sen tähden naisen vihkiminen papiksi tai piispaksi ei ole opillinen ongelma vaan käytännön kysymys.

Eikä katolinen kirkkokaan ole niin torjuva paikallisella tasolla, mitä voisi paavin kannanotoista päätellä. Tästä esimerkkinä on eräs vuoropuhelu, joka käytiin Tunisian Soussessa katolisen papin kanssa joskus 1990-luvulla. Vedin papiksi vihityn vaimoni kanssa Liikemiesten lähetysliiton matkaa. Päätimme sunnuntaina järjestää jumalanpalveluksen ja ehtoollisen vieton. Kysyin mahdollisuutta käyttää paikallista katolista kirkkoa.

Tapasin papin, ja kysyin, onko hänellä mitään sitä vastaan, että me luterilaiset käyttäisimme hänen kirkkoaan. No problem – hän vastasi. No, sopiiko, että saarnan pitää nainen? No problem – hän vastasi. Entä sopiiko, että ehtoollisen vietossa avustaa naispastori? No problem – kuului edelleen vastaus. Silloin tuntui, että kirkkojen ekumeeniset ristiriidat ovat vain piispojen päänsärkyä.

Muistelee
Lasse Vahtola

09/09/2026

Postia Pappi Jaakobille ja nyt myös postimerkki rakkaasta kansallismaisemasta!

Kansallismaisemat esittelevä sarja on edennyt päätökseen.