Suomibroileri

Suomibroileri Tervetuloa Suomibroilerin sivuille! Suomen Broi­le­ryh­dis­tys ry on kaik­kien broi­le­ria­lal­la toi­mi­vien yh­tei­nen kes­kus­jär­jes­tö.

15/06/2026

Tiesitkö tämän suomalaisesta broilerinkasvatuksesta? 🇫🇮

☝️ One Health -periaate: ihmisen, eläimen ja ympäristön hyväksi.
💧 Resursseja, kuten vettä, energiaa ja peltoja hyödynnetään kestävästi.
♻️ Kiertotalous näkyy broileritiloilla joka päivä.

Esittelyssä Kunnin tila Kangasalta! 😊Pakkalanjärven rannalla sijaitsevasta Kunnin tilasta on kirkonkirjoissa merkintä jo...
09/06/2026

Esittelyssä Kunnin tila Kangasalta! 😊

Pakkalanjärven rannalla sijaitsevasta Kunnin tilasta on kirkonkirjoissa merkintä jo 1500-luvulta. Tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1876, ja nyt sitä jatkaa jo kuudes polvi, Kunnin tilan tytär Essi Antila yhdessä puolisonsa Antti Antilan kanssa.

Pari tapasi agronomiopinnoissaan Helsingin yliopistossa ja on pitänyt yhtä jo vuodesta 2006. Sukupolvenvaihdos tehtiin keväällä 2019.

”Voi sanoa, että työhön perehtyminen oli perusteellista”, hymyilee eteläpohjalainen Antti, joka isännöi myös Lapualla sijaitsevaa, viljanviljelyyn keskittynyttä kotitilaansa.

Kunnin tilalla on kasvatettu broilereita aina vuodesta 1967 lähtien. Työn aloittivat Essin isovanhemmat.

”Mummu ja pappa ovat olleet rohkeita pioneereja, sillä alasta ei tuohon aikaan tiedetty juuri mitään”, toteaa Essi, jonka mukaan eläinrakkaus ja osaaminen eläinten hoidossa ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

”Uskomme, että kun tekee elämässä sitä mitä rakastaa, saa parhaat edellytykset onnistua työssä mahdollisimman hyvin. Meille eläinten hyvinvointi ja terveys on tärkeintä kaikesta: se, että linnuilla on vapaus syödä, juoda liikkua ja olla lajitovereiden kanssa vapaasti, ovat perusedellytyksiä.”

Vaikka kasvattamoista ja niiden asukkaista saadaan paljon tietoa automatiikan avulla, Essin mukaan myös eläintenlukutaito ja intuitio ovat joka päivä käytössä. Linnut syövät A-Rehun kotimaista rehua ja tilalla itse viljeltyä vehnää. Pelloilla kasvaa lisäksi ohraa, kauraa, rapsia ja heinäkasveja. Osa vehnästä menee lähialueen muille broileritiloille.

Lue lisää: https://www.atria.fi/vastuullista-ruokaa/atria-perhetilat/kanatilat/kunnin-tila/

Kesä ja grillaus – mikä ihana yhdistelmä! 😍 Tässä vinkki tehdä herkullista grillattua kanaa ja kapris-tilliperunoita!Per...
04/06/2026

Kesä ja grillaus – mikä ihana yhdistelmä! 😍 Tässä vinkki tehdä herkullista grillattua kanaa ja kapris-tilliperunoita!

Perunat eivät aina kaipaa voita, sillä tilli ja suolaiset kaprikset tekevät niistä grillin arvoiset. Ranchmaustettujen kanan grilliviipaleiden kanssa syntyy yhdistelmä, jossa paahteisuus, yrttisyys ja pieni kirpeys osuvat hyvin yhteen. Helppo grilliateria, joka näyttää yksinkertaiselta m***a maistuu herkulliselta.

Näin teet:

1. Pyörittele perunat öljyssä ja grillaa kuumiksi ja kauniin ruskeiksi.
2. Nosta perunat kulhoon ja sekoita joukkoon kaprikset ja tilli. Pidä lämpimänä
3. Grillaa kanat pakkauksen ohjeen mukaan.
4. Tarjoa kanat perunoiden ja esim. coleslaw-salaatin kanssa.

Ainekset:

1 pkt Naapurin maalaiskanan grilliviipale, ranch
600 g kypsiä (varhais)perunoita
3 rkl öljyä
1 rkl kapriksia hienonnettuna
1 rkl tilliä hienonnettuna

02/06/2026

Tiesitkö tämän suomalaisesta broilerinkasvatuksesta?

🍗 Vain terveet ja hyvinvoivat linnut tuottavat laadukasta lihaa.
🐔 Lintuja ei ole ollut tarvetta lääkitä vuosiin.
🇫🇮 Suomalainen broileri on turvallinen, antibiootiton ja salmonellavapaa valinta.

Matsieväät kuntoon! 🏒 Kisakatsomoiden suosikki on tietysti siivet.Coleslaw-salaatti grillatun kanan seurana on klassikko...
30/05/2026

Matsieväät kuntoon! 🏒 Kisakatsomoiden suosikki on tietysti siivet.

Coleslaw-salaatti grillatun kanan seurana on klassikko, josta löytyy m***a eri variaatiota. Raskaan majoneesikastikkeen sijaan kannattaa kokeilla myös tätä makeankirpeää versiota. Sokeri-suolakäsitely ennen salaatin sekoittamista notkistaa kasviksia ja vähentää nesteen irtoamista säilytyksen aikana.

Näin teet:

1. Sekoita keskenään kaali, porkkana, sokeri ja suola. Anna levätä 10 minuuttia.
2. Siirrä ainekset lävikköön, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
3. Painele ainekset vielä talouspaperilla kuivaksi.
4. Vatkaa kastikkeen ainekset yhteen ja sekoita salaatin joukkoon.
5. Viimeistele leikatulla ruohosipulilla.
6. Grillaa siivet pakkauksen ohjeen mukaan ja nauti salaatin ja virkistävän juoman kera.

Ainekset:

1 pkt Naapurin Maalaiskanan Spicy Wings
1 kg kaalia suikaloituna
2 porkkanaa raastettuna
1 dl sokeria
2 rkl suolaa
ruohosipulia

Kastike:

1 dl omenaviinietikkaa
1 dl ketsuppia
2 rkl sokeria
rkl Sriracha-kastiketta (maun mukaan)
1 tl mustapippuria myllystä

Pienessä, idyllisessä Taustialan kylässä Kangasalla sijaitsee Laurilan tila, jossa kaksi sukupolvea tekee maataloustöitä...
24/05/2026

Pienessä, idyllisessä Taustialan kylässä Kangasalla sijaitsee Laurilan tila, jossa kaksi sukupolvea tekee maataloustöitä rinta rinnan. 👩‍🌾👨‍🌾

Sami ja hänen puolisonsa Niina Laurila vastaavat pääasiassa tilan viljely- ja metsäpuolesta, ja Samin vanhemmat Petri ja Auli broilereista. Tarpeen tullen kaikki tekevät kuitenkin kaikkea, joten apu on aina lähellä.

Tilalla on kerralla kasvatuksessa noin 80 000 broileria, joiden hyvinvoinnista huolehditaan pitämällä kasvattamoiden olosuhteet optimaalisina sekä tarjoamalla linnuille jatkuvasti puhdasta ruokaa ja vettä sekä virikkeitä. Peltoa tilalla on viljelyssä noin 180 hehtaaria ja metsää sata hehtaaria. Pelloilla viljellään pääasiassa vehnää broilereiden ruokintaan, ja viljelykierrossa on mukana myös kauraa, ohraa ja rapsia. Vilja, jota kanat syövät, tuotetaan omalla tilalla ja sitä viljellään vastuullisesti. Viljelyssä käytetään vain tarpeen mukaisesti lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita.

Öljyä ei Laurilan tilan rakennusten lämmittämisessä käytetä ollenkaan, vaan ne lämpiävät hakkeella. Nyt tilalle asennetaan myös aurinkosähköpaneelit.

”Sillä tavoin siirrymme uusiutuvan energian käyttöön. Se on tätä ja huomista päivää”, Auli tuumaa.

Perinteikäs tila on ollut saman suvun hallussa jo komeat 480 vuotta. Nykyinen isäntäpari otti tilan haltuunsa vuonna 1995. Vuonna 2015 tilalla tehtiin osittainen sukupolvenvaihdos, kun osa tilasta siirtyi Samille. Broilerinkasvatuksesta kokemusta on kertynyt vuodesta 1985 alkaen. Vuonna 1989 lypsykarja vaihtui kokonaan broilereihin, ja tuotantoa laajennettiin vuosina 1996–1998.

Laurilat ovat ylpeitä siitä, että saavat tuottaa kotimaista, puhdasta ja terveellistä ruokaa. Unelmana olisikin, että myös seuraavat sukupolvet saisivat halutessaan jatkaa broilerinkasvatusta.

Aurinkoinen viikonloppu vaatii aurinkoista herkuttelua. 😎☀  Makeaa melonia, suolaista salaattijuustoa ja paprikaista pai...
22/05/2026

Aurinkoinen viikonloppu vaatii aurinkoista herkuttelua. 😎☀ Makeaa melonia, suolaista salaattijuustoa ja paprikaista paistivarrasta – nam! 😊

Näin valmistuu helppo, kaunis ja maistuva grillailuannos:

1. Poista melonin kuori ja leikkaa hedelmäliha pieniksi kuutioiksi.
2. Sekoita keskenään melonikuutiot, salaattijuusto, balsamicosiirappi ja yrttien lehdet. Säästä osa lehdistä koristeluun.
3. Mausta muutamalla rouhaisulla mustapippuria ja sekoita hyvin.
4. Anna maustua jääkaapissa kanojen grillaamisen ajan.
5. Koristele yrteillä ja tarjoile grillattujen kanavartaiden lisukkeena.

Ainekset:

1 pkt Naapurin Maalaiskanan Paistivarras, Savupaprika
neljännes vesimelonista
200 g salaattijuustokuutioita
3 rkl tummaa balsamicosiirappia
minttua
sitruunamelissaa
mustapippuria myllystä

Vappubrunssille vohveleita mukaan? 👀 Vielä ehdit hakea ainekset herkullisiin kanavohveleihin!Ainekset 5 annokseen:Vohvel...
01/05/2026

Vappubrunssille vohveleita mukaan? 👀 Vielä ehdit hakea ainekset herkullisiin kanavohveleihin!

Ainekset 5 annokseen:

Vohvelit:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 kananmuna
2 1/2 dl maitoa
1/2 dl voita sulatettuna
150 g cheddaria tai muuta voimakasta juustoa raasteena
200 g maissia (pakaste tai säilyke)
2 kevät- tai kesäsipulin vartta hienonnettuna
voita tarvittaessa paistamiseen

Lisäksi:
2 pkt Atria Vuolu Kanafilee Pehmeä Savu 200g
2 avokadoa
3 retiisiä
2 kevät- tai kesäsipulia varsineen
5 kananmunaa
voita tai öljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje:
1. Valmista ensin vohvelitaikina. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja mustapippuri keskenään. Lisää muna, maito ja voisula, sekoita tasaiseksi. Lisää juustoraaste, maissi ja sipulinvarret. Anna turvota puolisen tuntia.
2. Halkaise avokadot, poista kivet ja kaapaise hedelmäliha lusikalla pois kuoresta, leikkaa avokado ohuiksi siivuiksi. Leikkaa myös retiisit ohuiksi siivuiksi, silppua sipulit varsineen.
3. Paista vohvelit vohveliraudassa. Käytä tarvittaessa hieman rasvaa paistamiseen.
4. Paista kananmunat pannulla pienellä määrällä rasvaa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
5. Tarjoile vohvelit Vuolu-kanan, paistettujen munien, avokado- ja retiisisiivujen sekä sipulin kera.

Suomibroileri toivottaa kaikille oikein mukavaa vappua! 🎈 Keli näyttäisi hellivän, joten nauttikaahan! ☺️
30/04/2026

Suomibroileri toivottaa kaikille oikein mukavaa vappua! 🎈 Keli näyttäisi hellivän, joten nauttikaahan! ☺️

Osoite

HeimolinnanKatu 14
Loimaa
32200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Suomibroileri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Suomibroileri :lle:

Jaa