Karpalokodit

Karpalokodit Karpalokodit on aputoiminimi Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiön palveluasumistoiminnalle.

Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiön hallituksen jäsenien sekä varajäsenien vuosittainen iltakoulu järjestettiin taas Wan...
25/03/2026

Karstulan Hyvinvointipalvelusäätiön hallituksen jäsenien sekä varajäsenien vuosittainen iltakoulu järjestettiin taas Wanhoissa Wehkeissä 24.3.2026.

Tilaisuudessa käytiin läpi muun muassa säätiön yleiskatsaus ja talousasioita.

Osallistujille esiteltiin myös vuoden 2025 työterveyshuollon koontia sekä asiakaspalautteet. Karpalokotien asukkailta ja omaisilta kerätään palautetta vuosittain ja kyselyiden tulokset ovat olleet iloksemme positiivisia. Raporttien ja kyselyiden pohjalta kykenemme kehittämään toimintaa edelleen toivottuun suuntaan. Tällä teemme myös näkyväksi toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksia.

Säätiön hallitus kokoontuu iltakoulun lisäksi säännöllisesti sekä tarvittaessa. Hallitus päättää muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta ja muista toimenpiteistä, sekä hyväksyy säätiön seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Hallitus vahvistaa myös esimerkiksi vakituiset työsuhteet. Hallitus, sen tehtävät ja valtuudet on määritelty tarkemmin säätiön säännöissä sekä johto- ja taloussäännöissä. Jäsenet edustavat joko Karstulan kuntaa tai seutukunnan yleishyödyllisiä järjestöjä tai yhteisöjä.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Leena Malmi (varajäsen), Tellervo Muhonen (varajäsen), Kristiina Sippola (jäsen – Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry), Seppo Pennanen, Eila Sallinen (jäsen), Airi Hokkanen (hallituksen sihteeri ja toiminnanjohtaja), Kari Salminen (puheenjohtaja), Kirsti Äijänen (jäsen – Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry), Tapani Lahti (jäsen – Karstulan Sotaveteraanit Ry), Sylvi Pennanen (varajäsen – Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry), Pekka Friman (jäsen – Karstulan Seudun Invalidit ry), Riitta Sauna-aho (varajäsen – Karstulan kunnan vanhusneuvosto) ja Mirja Nieminen (varajäsen – Karstulan Sotaveteraanit Ry).

Poissa: Gunnar Muhonen (jäsen – Karstulan kunnan vanhusneuvosto), Matti Honkonen (varajäsen – Karstulan Seudun Invalidit ry) ja Mira Taavitsainen (varajäsen – Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry).

HELMIKUUN KUULUMISIAHelmikuussa on ollut monenmoista tekemistä erilaisten teemojen merkeissä. Ensin vietettiin valtakunn...
26/02/2026

HELMIKUUN KUULUMISIA

Helmikuussa on ollut monenmoista tekemistä erilaisten teemojen merkeissä.

Ensin vietettiin valtakunnallista osallisuusviikkoa 2.-5.2.2026. Asukkaiden osallisuutta pyritään jatkuvasti edistämään ja vahvistamaan arjessa eri keinoin. Samalla tuetaan myös mielen hyvinvointia. Osallisuusviikolla tähän kiinnitettiin erityistä huomiota ja mietittiin yhä uusia keinoja osallistaa asukkaita mukaan toimintaan.

Koivurannassa pidettiin asukaspalaveri ja rakennettiin ”unelmapuu”, jossa jokaisen unelmista ja toiveista tehtiin puuhun lehtiä. Asukkaat voivat myös lisätä puuhun lehtiä myöhemmin uusien unelmien syttyessä. Asukkaita hemmoteltiin myös kasvo- ja käsihoidoilla sekä hiustenlaitolla. Lisäksi paistettiin makkaraa takassa ja herkuteltiin Runebergin tortuilla. Kerhossa leivottiin laskiaispullia ja pidettiin levyraatia.

Kotipirtissä miehille ja naisille järjestettiin omat piirit. Miestenpiirissä leivottiin yhdessä ohjaajien kanssa ukrainalaisia lihapiirakoita. Naistenpiirissä pidettiin hemmotteluhetki, joka sisälsi yrttijalkakyvyn, käsien ja jalkojen hoidon. Piirissä vaihdettiin myös ajatuksia, juotiin teetä sekä maisteltiin pikkuleipiä. Muutaman asukkaan kanssa toteutettiin lisäksi yhteinen ostosretki naapuripitäjään. Kotipirtissä on myös laulettu yhteislauluja, ulkoiltu yhdessä ja erikseen, pelattu pelejä ja heitelty palloa.

Yksiköissä järjestettiin jälleen seurakunnan hartaushetki ja ystävänpäivänä tutkiskeltiin teemaan sopivia kysymyksiä sydämistä sekä askarreltiin ystävänpäiväkortteja.

Laskiaistiistaina pidettiin Kotipirtin piha-alueella yhteinen laskiaistapahtuma, johon kuului muun muassa poniajelua, makkaranpaistoa sekä tietenkin laskiaispullia. Sää suosi ulkoilijoita ja tapahtumaan osallistui yhteensä noin 50 henkilöä. Tapahtuman järjestämisessä oli mukana Ratsutalli Haubits ja Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry.

Helmikuun kuulumisia löydät myös osoitteesta: https://www.karpalokodit.fi/helmikuun-kuulumisia-7/

Iloisia ilmeitä ja yhdessäolon riemua tänään laskiaistiistaina. Saimme eläinvieraaksemme ponin Ratsutalli Haubitsilta. P...
17/02/2026

Iloisia ilmeitä ja yhdessäolon riemua tänään laskiaistiistaina. Saimme eläinvieraaksemme ponin Ratsutalli Haubitsilta. Poniajelun lisäksi ulkoilimme, paistoimme makkaraa pihakodassa ja herkuttelimme laskiaispullalla.
Kiitos Karstulan kehitysvammaistentuki ry, Ratsutalli Haubits ja kaikki mukana olleet❤️.

TAMMIKUUN KUULUMISIAKotipirtissä on vietetty pakkaspäiviä takkatulen ääressä ja rentoutuen katsellen tähtivaloprojektori...
30/01/2026

TAMMIKUUN KUULUMISIA

Kotipirtissä on vietetty pakkaspäiviä takkatulen ääressä ja rentoutuen katsellen tähtivaloprojektorilla heijastettuja kuvioita kattoon. Asukkaiden kanssa pidettiin myös taidetuokioita ja visailuja, sekä hierontahetkiä. Myös pannukakkua on paistettu ja pidetty pienet lettukestit.

Koivurannan väki on tehnyt mielikuvamatkoja talviseen lumimetsään, tuolijumpannut sekä pelannut erilaisia pelejä ja askarrellut. Osa asukkaista vieraili musiikkiryhmässä Kotipirtissä, jonka uutena vetäjänä toimii oman kunnan musiikkitaituri Niilo Oikari. Musiikkiryhmä järjestetään yhteistyössä Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry:n kanssa.

Myös seurakunnasta vieraili diakoni Laura Luukko pitämässä yksiköissä asukkaille oman hartauksen, lisäksi Eläkeliiton vapaaehtoiset ovat taas käyneet asukkaiden kanssa ulkoilemassa.

Uusi vuosi otettiin vastaan nostamalla hatusta erilaisia ennustuksia ja mietelauseita.

Tammikuun kuulumiset löytyvät myös osoitteesta: https://www.karpalokodit.fi/tammikuun-kuulumisia-6/

JOULUKUUN KUULUMISIAJoulukuu on ollut täynnä iloa ja juhlaa! ✨Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry järjesti vuosikokoukse...
30/12/2025

JOULUKUUN KUULUMISIA

Joulukuu on ollut täynnä iloa ja juhlaa! ✨

Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry järjesti vuosikokouksensa yhteydessä pikkujoulut Karstulan Evankelisella Opistolla, johon osallistui myös Karpalokotien asukkaita ja työntekijöitä. Ohjelmaan kuului jouluruoka ja jälkiruokakahvit, sekä musiikkiesitys ja joulupukin vierailu.

Tukiyhdistys ja säätiö järjestivät yhdessä myös omat joulukonsertit Karpalokotien asukkaille yksiköissä. Esiintyjinä olivat Niilo Oikari ja Mari Syrjälä, konserttien jälkeen nautittiin glögiä ja syötiin piparia.

Kotipirtissä askarreltiin itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomen liput, kippisteltiin kuohuvaa juomaa ja syötiin täytekakkukahvit.

Joulukuussa on tietenkin myös avattu joulukalenterin luukkuja, kuunneltu ja laulettu joululauluja, leivottu pipareita ja joulutorttuja, askarreltu joulukortteja sekä -koristeita ja koristeltu joulukuuset. Lisäksi asukkaille on pidetty hemmottelu- ja rentoutumishetkiä, jouluaiheinen tietovisa, pelattu lautapelejä ja laulettu karaokea.

Jouluaattoon kuului perinteinen jouluateria sekä joulupukin vierailu. Asukkaiden läheisiä on käynyt vierailulla ja osa asukkaista on käynyt tervehtimässä kotona omia läheisiään.

Vähitellen siirrytään vastaanottamaan uutta vuotta 2026. Karpalokodeilla on muisteltu kulunutta vuotta ja asukkailta kysyttiin, mikä tässä vuodessa on ollut parasta. Vastaukseksi tuli ainakin bingon pelaaminen ja olympialaiset, sekä maistuva jouluruoka 😊

Toivotamme kaikille juhla-aikaa rauhaisaa,
vuotta hyvää alkavaa!

Joulukuun kuulumiset löytyvät myös osoitteesta: https://www.karpalokodit.fi/joulukuun-kuulumisia-6/

Joulunpyhien aikaan yhteydenotot suoraan yksiköihin, palveluvastaavat ja toimiston väki ovat tavoitettavissa jälleen maa...
22/12/2025

Joulunpyhien aikaan yhteydenotot suoraan yksiköihin, palveluvastaavat ja toimiston väki ovat tavoitettavissa jälleen maanantaina 29.12.

Koivurannan Palvelutalo puh. 044 459 6578
Kotipirtti puh. 040 836 9029

Tällä viikolla 1.–7.12. vietetään valtakunnallista Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa. Viikon aiheena on ”Hyvää voi...
04/12/2025

Tällä viikolla 1.–7.12. vietetään valtakunnallista Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa. Viikon aiheena on ”Hyvää vointia” ja tarkoituksena on pohtia, mistä hyvinvointi rakentuu.

Millaista on hyvä vointi?

Teemaviikon sanoma korostaa, että jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää, tehdä omia valintoja ja tulla kuulluksi. Hyvinvointi ei synny vain terveydestä tai turvallisuudesta, vaan myös siitä, että ihminen saa olla osa yhteisöä ja kokea arjessaan osallisuutta, merkitystä ja iloa.

Tukiliitto muistuttaa, että hyvinvointi kasvaa vuorovaikutuksesta — mahdollisuudesta osallistua, jakaa, tukea ja tulla tuetuksi. Yhdessä tekeminen, ryhmätoiminta ja yhteisölliset kokemukset tukevat niin mielen hyvinvointia kuin arjen sujuvuuttakin.

Yhdessä rakentuvaa hyvää vointia:

Ryhmätoiminta, yhdessä tekeminen ja yhteisön tuki ovat tärkeä osa Karpalokotien arkea. Ne eivät ole vain ohjelmaa tai tapahtumia — ne ovat hetkiä, joissa syntyy yhteys toisiin ja tunne kuulumisesta joukkoon. Juuri nämä kokemukset rakentavat sitä hyvää vointia, jota teemaviikkokin haluaa vahvistaa.

Käy lukemassa sivuiltamme lisää arjestamme ja yhteisöllisyydestä, sekä teemaviikon aikaisista kokemuksista, jotka kertovat miten tärkeää yhteenkuuluvuus ja yhdessä toimiminen meille on.

Löydät blogijutun osoitteesta:

Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikkoa vietetään tänä vuonna 1.–7.12. Aiheena on ”Hyvää vointia” ja tarkoituksena on pohtia, mistä hyvinvointi rakentuu. Millaista on hyvä vointi? Teemaviikon sanoma korostaa, että jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää, tehdä omia valinto...

MARRASKUUN KUULUMISIAKotipirtissä on aloitettu jouluvalmistelut ja joulunodotus toden teolla. Asukkaiden kanssa on muun ...
03/12/2025

MARRASKUUN KUULUMISIA

Kotipirtissä on aloitettu jouluvalmistelut ja joulunodotus toden teolla. Asukkaiden kanssa on muun muassa askarreltu kortteja ja joulutonttuja, leivottu torttuja ja pipareita, juotu glögiä ja maalattu jouluinen metsä eläimineen eteisen ikkunaan, pidetty joulukaraoke ja kuunneltu ja laulettu talviaiheisia lauluja. Myös Koivurannassa on aloitettu jouluvalmistelut ja asukkaiden kanssa on käyty muun muassa jouluostoksilla Tuurissa.

Lisäksi Karpalokodeilla on ulkoiltu, pelattu bingoa, pidetty levyraatia ja Koivurannan asukkaat kävivät myös keilaamassa.

Lisää marraskuun kuulumisia löydät osoitteesta: https://www.karpalokodit.fi/marraskuun-kuulumisia-7/

Ihanaa joulunodotusta! 🎄

SYYSKUUN KUULUMISIAKotipirtissä on ihasteltu ruskan värejä, maisteltu ja maalattu omenia sekä kuunneltu syysaiheisia lau...
03/10/2025

SYYSKUUN KUULUMISIA

Kotipirtissä on ihasteltu ruskan värejä, maisteltu ja maalattu omenia sekä kuunneltu syysaiheisia lauluja ja ulkoiltu raikkaassa säässä. Yksi asukkaista kävi jo tutustumassa myös uusiin kuntoportaisiin.

Koivurannassa vietettiin retkipäivää Hämeenniemen pururadan kodalla, jossa paistettiin makkaraa ja lättyjä, pelattiin mölkkyä ja laulettiin lauluja.

Yhteisessä musiikkiryhmässä on laulettu asukkaiden toivomia lauluja ja osa asukkaista osallistui kehitysvammaisten kirkkopäivään Saarijärvellä, lisäksi seurakunnan diakoni jalkautui yksiköihin pitämään asukkaille oman hartaushetken. Asukkaiden kanssa on myös muun muassa pelattu lautapelejä ja keksitty yhdessä tarinoita.

Syyskuun kuulumisia löydät myös osoitteesta: https://www.karpalokodit.fi/syyskuun-kuulumisia-6/

Säätiöllä on vapaita vuokra-asuntoja Enonrannassa ja Mäntylässä hyvien ulkoilumahdollisuuksien äärellä. Lisätietoja vuokra-asunnoistamme joko puhelimitse 044 459 6621 tai sähköpostitse [email protected]

ELOKUUN KUULUMISIAKarpalokotien asukkaat osallistuivat seurakunnan järjestämään ”Hiljaa Kulkevien kirkkoon” Karstulan ki...
03/09/2025

ELOKUUN KUULUMISIA

Karpalokotien asukkaat osallistuivat seurakunnan järjestämään ”Hiljaa Kulkevien kirkkoon” Karstulan kirkossa. Asukkaita oli avustamassa mm. Karstulan Eläkeliiton vapaaehtoisia.

Koivurannan asukkaat kävivät myös toripäivillä ja Kotipirtissä järjestettiin omat kesäolympialaiset. Lajeina olympialaisissa oli keihäänheitto, pallonheitto, tarkkuusheitto sekä frisbeegolf. Jokainen osallistuja sai mitalin ja Karstulan Pala-Aitan Kirsti lahjoitti olympialaisiin hienot palkinnot, suuret kiitokset Kirstille! Lopuksi juotiin vielä mitalikahvit.

Yksiköissä on lisäksi ulkoiltu ja tehty kävelylenkkejä, tunnistettu, haisteltu ja maisteltu erilaisia puutarhan kasveja, yrttejä ja vihanneksia sekä pelattu pelejä. Kotipirtin asukkaat saivat jälleen myös ihanan koiravieraan ilahduttamaan päivää. Myös musiikkiryhmä on jatkunut kesätauon jälkeen ja osallistujia oli runsaasti molemmista yksiköistä.

Elokuun kuulumiset myös osoitteessa: https://www.karpalokodit.fi/elokuun-kuulumisia-6/

HEINÄKUUN KUULUMISIAKarpalokotien väki on nauttinut auringosta ja kesälomasta. Osa asukkaista on käynyt viettämässä kesä...
30/07/2025

HEINÄKUUN KUULUMISIA

Karpalokotien väki on nauttinut auringosta ja kesälomasta. Osa asukkaista on käynyt viettämässä kesää myös mökillä, ystävien luona tai kotona. Lisäksi on herkuteltu tuoreilla mansikoilla ja jäätelöllä, sekä kahviteltu ulkona muun muassa pannukakun ja mansikkahillon kera.

Kotipirtin asukkaat ovat ulkoilleet ja tehneet niittykukista kukka-asetelmia, ristikoita ja käsitöitä, sekä pelanneet pelejä. Kesätyöntekijän kanssa pidettiin myös taidetuokio ja tukiasuntolaisten kanssa on tehty uimaretkiä läheiselle uimarannalle.

Koivurannassa kesätyöntekijät ovat pitäneet asukkaille kerhoa sekä pelailleet heidän kanssaan lautapelejä. Lisäksi Koivurannassa on pidetty kesäinen kuvavisa ja tietokilpailu, kuunneltu toivemusiikkia sekä tunnistettu ja nimetty erilaisia kasveja, joita on kerätty omalta piha-alueelta.

🌞🌼🍓

Heinäkuun kuulumiset myös osoitteessa: https://www.karpalokodit.fi/heinakuun-kuulumisia-6/

Säätiöllä on vapaita vuokra-asuntoja Enonrannassa ja Mäntylässä hyvien ulkoilumahdollisuuksien äärellä. Lisätietoja vuokra-asunnoistamme joko puhelimitse 044 459 6621 tai sähköpostitse [email protected].

KESÄKUUN KUULUMISIA Karpalokotien väki osallistui kesäkuussa Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry:n 30-vuotisjuhlaan Wanh...
03/07/2025

KESÄKUUN KUULUMISIA

Karpalokotien väki osallistui kesäkuussa Karstulan Kehitysvammaisten Tuki ry:n 30-vuotisjuhlaan Wanhoissa Wehkeissä. Juhlissa esiintyi Niilo Oikari ja Mari Syrjälä, ohjelmaan kuului lisäksi automuseoon tutustuminen sekä ruokailu ja kakkukahvit. Kiitos tukiyhdistykselle juhlista ja tärkeästä yhteistyöstä vuosien varrella! 👏

Kesäkuussa on myös herkuteltu muun muassa jäätelöllä, letuilla ja makkaralla. Kesätyöntekijät ovat järjestäneet asukkaille esimerkiksi hemmottelu- ja rentoutumishetkiä. Ulkona on pelattu mölkkyä ja heitetty tikkaa, sekä paljon muita pelejä ja ohjelmaa. Kotipirtin kasvulaatikkoon laitettiin kasvamaan herneitä ja porkkanaa.

Lisää kesäkuun kuulumisia osoitteessa: https://www.karpalokodit.fi/kesakuun-kuulumisia-6/

Osoite

Karstulantie 5
Karstula
43500

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Karpalokodit :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Karpalokodit :lle:

Jaa