Vadelma

Vadelma Vadelma on Helsingissä vuonna 2004 perustettu kulttuuriyhdistys. // Vadelma is a cultural association founded in Helsinki in 2004.

Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma on Helsingissä syksyllä 2004 perustettu yleishyödyllinen kulttuuriyhdistys, jonka tarkoitus on palvella jäsenistöään tarjoamalla tälle tiloja, kanavia ja tilaisuuksia visuaalisen ja audiovisuaalisen taiteen, teatterin ja performancen sekä musiikin ja äänitaiteen tekemiseen, esittämiseen tai julkaisemiseen. Vadelman jäsenet muodostavat sosiaal

isen verkoston, joka mahdollistaa erilaisia yhteisöllisiä projekteja muusikoiden, taiteilijoiden ja muiden aktiivisten jäsenten kesken. Jäsenet voivat oma-aloitteisesti hyödyntää Vadelman mediakanavia, järjestää yhteisnäyttelyitä ja taidetapahtumia sekä kursseja ja kerhoiltoja. Käytännössä Vadelma ry:n koko toiminta pyörii vapaaehtoispohjalta, niinpä kaikissa Vadelman tapahtumissa tarvitaan talkoohenkistä jengiä. Vadelma haluaa omaehtoisella yhteisöllisellä taide- ja tapahtumatoiminnallaan rikastaa elävää kaupunkikulttuuria Helsingissä, sekä mahdollisuuksien mukaan vie taidetoimintaansa muihin kaupunkeihin ja pyrkii verkostoitumaan paikallisten toimijoiden kanssa. Vadelma ry:n toiminta on voittoa tavoittelematonta, jolloin kaikki tapahtumista, tuotannoista ja tilavuokratoiminnasta kerätty tuotto käytetään yhdistyksen toiminnan mahdollistamiseen.

Osoite

Helsinki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Vadelma :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa