08/08/2026
Työmarkkinatori ilmoitti 4.8.2026, että työnhakuprofiilin julkaiseminen tulee 1.9. alkaen pakolliseksi osaksi työnhakua. Uudella työnhakijalla on 15 arkipäivää aikaa täyttää ja julkaista profiili työnhaun käynnistymisen jälkeen. Jos määräaika ylittyy, työvoimaviranomainen julkaisee profiilin puolesta vähimmäistiedoilla.
Velvoite liittyy jo olemassa olevaan joukkoon: hakuvelvoitteeseen, aktivointisuunnitelmiin, määräaikaisiin asiointeihin. Yksi velvoite lisää sinne, missä niitä on jo ennestään paljon.
Kaksi oletusta
Velvoitteen taustalla on kaksi oletusta, joiden varaan koko nykyinen työllisyyspolitiikka rakentuu.
Ensimmäinen koskee työnhakijoita: oletetaan, että työttömyys ratkeaa, kun hakuaktiivisuutta ja näkyvyyttä lisätään. Toinen koskee työmarkkinoita: oletetaan, että työvoimap**a on aina tarjontaongelma, joka ratkeaa pakottamalla lisää hakijoita liikkeelle.
Kumpikin oletus on tutkimusnäytön valossa osittain väärä, minkä vuoksi niiden varaan rakennettu politiikka ei tuota luvattua tulosta.
Mitä aktiivimallista opittiin
Vuoden 2018 aktiivimallista tehty laaja loppuarviointi antaa ensimmäisestä oletuksesta tarkan kuvan. VATT:n, Turun yliopiston ja Kelan tutkijat totesivat vuonna 2019, että TE-toimistojen omat asiantuntijat eivät pitäneet mallia tarkoituksenmukaisena keinona edistää työllisyyttä.
Malli tavoitteli mekaanista tasapuolisuutta, jossa jokainen työtön kohtaa saman ehdon, m***a työttömillä on hyvin erilaiset edellytykset täyttää se. Etuusleikkuri osui erityisesti yli 55-vuotiaisiin, joiden päiväraha pieneni keskimäärin noin puolella.
Itse työllisyysvaikutusta tutkijat eivät pystyneet luotettavasti erottamaan silloisesta noususuhdanteesta, joten mallin varsinainen teho jäi avoimeksi vaikka palveluihin osallistuminen lisääntyi selvästi. Toisessa aktivointisuunnitelmia koskevassa tutkimuksessa vain kahdeksan prosenttia suunnitelmiin osallistuneista työllistyi avoimille työmarkkinoille, ja vertailuryhmä, joka ei osallistunut suunnitelmiin, työllistyi avoimille markkinoille jopa hieman paremmin.
Kova ydin ja kohtaanto-ongelma
Tähän liittyy erottelu, joka nykyisestä keskustelusta puuttuu lähes kokonaan.
On olemassa työttömien joukko, jonka kohdalla kyse on aidosti kohtaannosta: osaaminen ei vastaa sitä, mitä avoimet paikat vaativat, ja tähän auttaa koulutus tai muu rakenteellinen toimi, ei hakuaktiivisuuden lisääminen.
On myös olemassa joukko, jota voi luonnehtia työttömyyden kovaksi ytimeksi: sairaus, ikä lähellä eläkeikää tai muu työnantajan silmissä painava tekijä, joka ei muutu siitä että henkilö hakee neljää paikkaa viikossa tai julkaisee profiilin.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun laajaan aineistoon perustuva tutkimus antaa kohtaanto-ongelmalle vielä mittasuhteen: ongelma keskittyy ensisijaisesti seitsemään suurimpaan kasvukeskukseen, kun taas muualla maassa työttömyys on noussut ilman vastaavaa avointen paikkojen kasvua. Silloin kyse ei ole kohtaannosta lainkaan vaan suoraan kysynnän puutteesta.
Valtakunnallinen, kaikkiin yhtäläisesti kohdistuva velvoite yrittää ratkaista ongelman, joka on todellisuudessa paikallinen ja rajattu, ja se kohtelee kolmea erilaista tilannetta samalla keinolla.
Mitä työvoimap**a oikeasti tarkoittaa
Toinen oletus koskee sitä, mitä tarkoittaa kun työnantaja sanoo kärsivänsä työvoimap**asta. Nykyisessä keskustelussa p**a esitetään lähes aina tarjontaongelmana, jonka valtion tehtävä on korjata pakottamalla työttömiä hakemaan aktiivisemmin.
Taloustieteen peruslogiikka sanoo toista: kun kysyntä ylittää tarjonnan aidosti, hinnan pitäisi nousta. Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometri osoittaa, että työvoimap**a on todellisuudessa keskittynyt tiettyihin ammatteihin, kärjessä terveys- ja sosiaalialan sekä rakennusalan tehtävät, ja näissä ammateissa markkinat ovat myös reagoineet odotetulla tavalla.
Sairaanhoitajap**a on nostanut alan palkkoja noin 8–12 prosenttia vuosina 2023–2025, ja lähihoitajien keskipalkka on noussut tasaisesti hoitajap**an ja KVTES-neuvottelujen ansiosta. Missä p**a on aito, siellä palkka nousee.
Tämä tarjoaa testin, jota keskustelussa voi käyttää: jos jollain alalla väitetään olevan työvoimap**a m***a palkat eivät samaan aikaan nouse, väite p**asta on kyseenalainen, koska aito p**a näkyisi ensin hinnassa.
Joillain paikkakunnilla ja aloilla työnantajalla voi olla niin paljon markkinavoimaa, ettei sen tarvitse nostaa palkkaa houkutellakseen työntekijöitä vaikka paikat jäisivät täyttämättä; taloustieteessä tätä kutsutaan monopsoniksi. Silloin ratkaisu on kilpailun lisääminen tai työntekijöiden neuvotteluvoiman vahvistaminen, ei työnhakijan lisävelvoite.
Sama havainto pätee laajemmin: ei ole olemassa töitä joita suomalaiset eivät halua tehdä, on olemassa hintoja ja ehtoja joilla niitä ei kannata tehdä. Tänä kesänä sama ilmiö näkyi marjanpoiminnassa, kun ulkomaisen työvoiman saatavuus kiristyi ja kotimaisten poimijoiden into kasvoi juuri niillä ehdoilla, joilla poiminta oli tehty houkuttelevaksi.
Mitä tietoon perustuva politiikka tekisi toisin
Kun molemmat oletusvirheet on osoitettu, syntyy tilaa vaihtoehdolle.
Kannustimet ja aktivointi voivat toimia sille osalle työttömistä, joiden este on aidosti motivaatio tai näkyvyys markkinoilla. M***a koko työttömien joukkoon yhtäläisesti kohdistettuna sama velvoite ei tuota luvattua tulosta, koska suurimmalle osalle este on jotain aivan muuta: rakenteellinen kohtaanto, terveys, ikä tai työnantajan haluttomuus nostaa palkkaa.
Tietoon perustuva politiikka erottaisi nämä toisistaan. Sille joukolle, jolla ei ole nykyisillä työmarkkinoilla paikkaa, riittäisi kevyt byrokratia ja kohtuullinen korvaus toimeentuloon, ilman että työttömyyttä kohdellaan yksilön epäonnistumisena. Kohtaanto-ongelmaan kohdistettaisiin toimet siellä missä sitä tutkitusti on, ei koko maassa. Ja aidoissa työvoimapulissa paine kohdistettaisiin työnantajaan, ei työnhakijaan.
Pohjoismaiden ministerineuvoston tuore, keväällä 2025 julkaistu tutkimus heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisestä antaa tälle suunnalle konkreettisen esimerkin. Tanskassa 2–10 tunnin viikkotyö ei vaikuta sosiaalietuuksiin lainkaan, ja lähes puolet tällaista pientyötä tehneistä siirtyi kokoaikatyöhön kahdessa vuodessa. Suomi teki juuri päinvastoin, kun työttömyysturvan suojaosa poistettiin.
Tutkijat toteavat suoraan, että Suomi on perinteisesti seurannut muita Pohjoismaita, m***a on nyt siirtymässä eri suuntaan: tiukempaan sääntelyyn ja lisääntyviin velvoitteisiin, kun muualla Pohjoismaissa suunta on kohti enemmän luottamusta ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Työnhakuprofiilin pakollinen julkaiseminen 1.9. alkaen on tässä valossa vain yksi lisäkerros samaan rakenteeseen. Tutkimusnäyttö näistä virheellisistä oletuksista on ollut saatavilla vuodesta 2019 lähtien, ja silti hallitus on valinnut toisen suunnan: se pitää etuusmenot alhaalla siirtämällä vastuun yksilölle, ja työnantajat välttyvät palkankorotuksilta niin kauan kuin p**a esitetään työnhakijan ongelmana.
---
Kirjoitan yhteiskunnallisia analyysejä politiikan, hallinnon ja julkisen keskustelun ilmiöistä. Kuukausikirjeeni tilaajat mahdollistavat sen, että pystyn tekemään tätä työtä täyspäiväisesti. Voit liittyä tilaajaksi: ko-fi.com/aleksisalonen tai steady.page/aleksisalonen. Tekstiä saa vapaasti jakaa.
