Terhokoti

Terhokoti Terhokoti on saattohoitokoti Helsingin Lassilassa. Hoidamme pitkälle edenneestä sairaudesta kärsiviä potilaita heidän elämänsä loppuvaiheessa.

Terhokoti - Sinun ja läheistesi rinnalla, kun kuolema koskettaa. Terhokoti on luotettava ja turvallinen vaativan erityistason saattohoitokoti Helsingissä. Olemme vakavasti sairaan ja hänen läheistensä rinnalla silloin, kun sairaus ja kuoleman kohtaaminen vaativat erityistä ammattitaitoa. Terhokotiin voi hakeutua, kun pitkälle edenneen sairauden hoito kotona tai tämänhetkisessä hoitopaikassa on lii

an vaikeaa tai raskasta. Kyse voi olla esimerkiksi poikkeuksellisen vaikeahoitoista oireista tai vaativasta perhetilanteesta (esim. nuoret potilaat, joilla alaikäisiä lapsia). Meille on mahdollista tulla myös omalla kustannuksella ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Tarvittaessa tukena on myös Terhokodin kotisairaanhoito. Lisätietoa www.terho.fi

01/06/2026

Perheen tarina: Esa ja Leena saunoivat viimeisen kerran Terhokodissa 🥀

Kun Leenan vointi heikkeni, puoliso Esa toivoi loppuun asti rauhaa, rehellisyyttä ja mahdollisuutta elää vielä tavallisesti – yhdessä perheen ja koiran kanssa.

Terhokodissa se oli mahdollista.

Leena vietti viimeiset päivänsä perhehuoneessa läheisten kanssa. He kävivät saunassa, joivat saunaoluet, juttelivat ja hiljentyivät.

“Leena sai kuolla hyvässä hoivassa. Tiesin varmasti, ettei hänellä ollut kipuja.”

Hyvä saattohoito on kiireetöntä läsnäoloa, kivun lievitystä ja potilaan näköisiä hetkiä – loppuun asti.

Koska elämä ei lopu kerralla. Se jatkuu hetkissä. 🤍

Lue koko tarina: https://anna.fi/ihmiset/esa-ja-leena-saunoivat-viimeisen-kerran-terhokodissa

27/05/2026

Surun keskellä ei pitäisi selvitä yksin. Ei myöskään käytännön asioista. 🤍

Terhokodin sosiaaliohjaus auttaa etuuksissa, lomakkeissa ja arjen järjestämisessä.

Kun voimat eivät riitä kaikkeen, me autamme siinä, mikä kuormittaa eniten.

Lue lisää: https://terho.fi/laheiselle/terhokodin-sosiaaliohjaus/

22/05/2026

Kahvikuppi kädessä.
Hetki hengittää.

Terhokodissa pienet asiat ovat suuria:
yöllä tarjottu kahvi, pieni herkku, kauniisti katettu hetki.

Ne tuovat turvaa silloin, kun muu tuntuu raskaalta.

Haluatko olla mukana mahdollistamassa näitä hetkiä?

💛 Tue työtämme: https://terho.fi/lahjoita/

19/05/2026

Kun kuolema koskettaa, se koskettaa koko perhettä.

Terhokodissa perhetyö tarkoittaa sitä, että kuljemme rinnalla – myös lasten ja nuorten kanssa. Autamme sanoittamaan, mitä tapahtuu, ja tuemme arkea, kun kaikki muuttuu.

Tavoitteemme on yksinkertainen: ettei kukaan jäisi yksin.

🤍 Lue lisää: terho.fi/laheiselle/terhokodin-perhetyo/

15/05/2026

🌸 ELÄMÄNKUKKIA – taidetta, kohtaamisia ja tarinoita Terhokodissa 🌸

Terhokodin viherhuoneessa alkoi 22.4.2026 ELÄMÄNKUKKIA-taidetapahtuma.
Teoksen toteuttaja, helsinkiläinen kuvataiteilija Cia Karlsson, on aiemmalta koulutukseltaan mielenterveyshoitaja. Hän valmistaa käsin sairaalasermien ympärille ripustettavia “pitsiverhoja” lääkkeiden tyhjistä läpipainopakkauksista ja teräslangasta.

Cia työskentelee Terhokodilla kuukauden ajan parina iltana viikossa. Hän rakentaa teosta vähitellen viherhuoneessa, läsnä ihmisten keskellä. Työskentely kutsuu keskusteluun, muistoihin ja kohtaamisiin.

Teokset kuvaavat sairastamisen, hoitamisen ja parantumisen kokemuksia – herkällä ja pysäyttävällä tavalla. Moni yksityiskohta on saanut alkunsa ihmisten kertomista kokemuksista ja tarinoista.

Teoksella on myös oma matkansa ja jatkuvuutensa. Ensimmäinen verho valmistui vuonna 2023, ja toinen on rakentunut vaiheittain eri hoito- ja sairaalaympäristöissä ihmisten keskellä. Terhokodin jälkeen työ jatkuu jälleen uudessa paikassa – uusien kohtaamisten, tarinoiden ja muistojen mukana. Valmistuessaan vuonna 2027 kokonaisuus kantaa mukanaan monien ihmisten jälkiä ja elettyä elämää.

Terhokodissa taidekin voi olla osa rinnalla kulkemista. 💛

12/05/2026

Tunnelmia ja muistoja Terhokodin vappujuhlista 🌸

Terhokodissa vietettiin vappua yhdessä pienistä hetkistä nauttien. Tarjolla oli herkkuja, kukkia ja kohtaamisia – sekä keväistä juhlatunnelmaa.

Lämmin kiitos vapaaehtoisillemme, jotka olivat mukana rakentamassa juhlaa ja mahdollistamassa yhdessäolon hetkiä potilaille, läheisille ja henkilökunnalle. 💛

10/05/2026

Hyvää äitienpäivää Terhokodista. 🤍🌸

Tänään muistamme kaikkia äitejä, läheisiä ja perheitä, joille tämä päivä on tärkeä, herkkä ja tunteikas.

Haluamme kiittää lämpimästi jokaista, joka on ollut mukana äitienpäiväkampanjassamme.

Jokainen lahjoitus on viesti siitä, että kukaan ei jää yksin vaikeiden hetkien keskellä.

Lahjoituksilla mahdollistetaan tukea perheille, joissa vanhemman vakava sairaus tai kuolema koskettaa myös lapsia. Ne auttavat luomaan turvaa, rinnalla kulkemista ja pieniä hetkiä, joilla voi olla suuri merkitys.

Kiitos, että välitätte.
Kiitos, että mahdollistatte tätä työtä.
Ja hyvää äitienpäivää. ❤️

Jos haluat vielä tukea kampanjaa, lahjoitus onnistuu kampanjasivulla: https://terho.fi/lahjoita-aitienpaiva/

08/05/2026

Tänä äitienpäivänä muistamme, että rakkaus, ikävä, ilo ja suru voivat olla olemassa samaan aikaan.

Terhokodissa kuljemme perheiden rinnalla silloin, kun omat voimat ovat vähissä ja hetket erityisen arvokkaita.

Jos haluat olla mukana mahdollistamassa tätä työtä, lahjoituksellasi on merkitystä. 🤍

Lahjoita kampanjasivulla: https://terho.fi/lahjoita-aitienpaiva/

Osoite

Helsinki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Terhokoti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa