Turkistarhaton Suomi

Turkistarhaton Suomi Turkistarhauksen tulevaisuutta koskevan keskustelun aika on nyt: Maahamme tarvitaan suunnitelma turkistarhauksen lopettamisesta ja sen aikataulusta!

Tutustu myös: http://www.facebook.com/animaliary Sivustoa ylläpitää Animalia. Animalia on eläinten oikeuksia edistävä asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, joka perustettiin vuonna 1961. Animalia vastustaa sellaista eläinten kohtelua, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä tai estää olennaisesti niiden lajityypillistä käyttäytymistä. Eläimet eivät itse voi puhua omasta puolestaan: ne tarvitsevat äänito

rvekseen eläinten hyvinvoinnista välittävien ihmisten järjestön. Animalia vaatii, että eläinten hyvinvointi ja oikeudet huomioidaan nykyistä paremmin lainsäädännössä, koulutuksessa ja jokapäiväisissä suhteissamme eläimiin. Animalian työ pohjautuu sekä kokemukseen että tutkimustuloksiin. Animalia on asiantuntijajärjestö, joka toimii tiedottamalla, kampanjoimalla ja vaikuttamalla lainsäädäntöön. Pyrimme saamaan ihmisiä mukaan eläinsuojelutoimintaan ja teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa. Myös kansainvälisellä yhteistyöllä muiden maiden eläinsuojelujärjestöjen kanssa on toiminnassamme vankka sija. Pyrimme vaikuttamaan erityisesti EU:n alueella tehtävään eläinsuojelulainsäädäntöön. Animalia toimii vain laillisin keinoin. Animalia on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii jäsenmaksujen ja lahjoitusten varassa. Animalian päätoimintakohteita ovat tuotantoeläimet, turkiseläimet sekä koe-eläimet. Mahdollisuuksien mukaan toimimme myös muiden eläinten käyttöön liittyvien kysymysten, kuten eläinten viihdekäytön parissa. Animalia omaa monipuolisen asiantuntemuksen ja tietovarannon eläinten hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Liittyminen Animalian jäseneksi tuo iloa, hyötyä ja konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia. Animalialla on paikallisia toimintaryhmiä lähes 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Jäseneksi liittyminen kannattaa myös, vaikka et ehtisi tai haluaisi osallistua itse toimintaan – jokainen jäsenyys on arvokas apu eläimille.

‼️ Valtaosa suomalaisista kannattaa turkistarhauksen kieltoa!➡️ Eurogroup for Animalsin teettämän tuoreen kyselyn mukaan...
23/02/2026

‼️ Valtaosa suomalaisista kannattaa turkistarhauksen kieltoa!

➡️ Eurogroup for Animalsin teettämän tuoreen kyselyn mukaan 62 prosenttia suomalaisista kannattaa turkistarhauksen kieltoa EU:ssa ja Suomessa.

📈 Animalian teettämiin kyselyihin vuosina 2022–2023 verrattuna täyskiellon kannatus on kasvanut lähes 11 prosenttia kahdessa vuodessa ja lähes 38 % kolmessa vuodessa.

🚫 Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti myös turkistuotteiden tuontiin EU:n ulkopuolelta. Suomalaisista 73 prosenttia kannattaa turkistuotteiden tuonnin kieltämistä EU:n alueelle.

💬 “Komission tulisi kuulla kansalaismielipidettä ja laittaa stoppi tälle kärsimysbisnekselle”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Lisää aiheesta verkkosivuillamme. Jutun pääset lukemaan kommenteista löytyvästä linkistä.

🦊 Euroopan komissio… 1️⃣ Ei ole vastannut turkistarhauskieltoa vaativan Fur Free Europe -aloitteen järjestäjien pyyntöön...
10/02/2026

🦊 Euroopan komissio…

1️⃣ Ei ole vastannut turkistarhauskieltoa vaativan Fur Free Europe -aloitteen järjestäjien pyyntöön tavata komissaari Várhelyi.
2️⃣ Ei ole kohdellut sidosryhmiä tasapuolisesti, vaan on tavannut vain turkisteollisuuden edustajia aktiivisesti.
3️⃣ Ei ole luovuttanut asiakirjoja, jotka koskevat tapaamisia ja työpajoja turkisteollisuuden kanssa.

👉 Tämän vuoksi olemme mukana jättämässä kantelua Euroopan oikeusasiamiehelle Fur Free Europe -kansalaisaloitteen epäasianmukaisesta käsittelystä.

➡️ Lue lisää kantelusta verkkosivuiltamme. Linkki löytyy kommenteista.

Katso päivitetty kartta Euroopan turkistarhauskiellosta. 🗺️ Suomi alkaa olla melko yksin salliessaan tunkkaisen, tuhansi...
09/02/2026

Katso päivitetty kartta Euroopan turkistarhauskiellosta. 🗺️

Suomi alkaa olla melko yksin salliessaan tunkkaisen, tuhansille eläimille vuosittain kärsimystä aiheuttavan alan. Harvassa ovat ne maat Euroopassa, joissa eläinten kasvattaminen turkisten takia vielä sallitaan.

Osassa Euroopan maista lainsäädäntöä on muutettu niin, ettei turkistarhaus ole enää käytännössä mahdollista, ja osa maista on siirtymäajalla kohti täyskieltoa. Osassa maista tarhauskielto on osittainen, m***a valtaosassa Eurooppaa tarhaus on yksiselitteisesti kielletty. 🚫

EU-komissio on luvannut antaa maaliskuussa vastauksen Fur free Europe -kansalaisaloitteeseen. Nyt on oikea aika muistuttaa komission jäseniä EU-kansalaisten kannasta turkistarhaukseen: valtaosa ihmisistä vastustaa turkistarhausta!

Lähetä komissiolle sähköpostia verkkosivuillamme.👇
https://animalia.fi/eun-turkiskielto-tarvitsee-tukeasi/

Eläinjärjestöt lähettävät EU-komissaareille terveisiä "maailman onnellisimmasta maasta". 🇫🇮 Animalia, Oikeutta eläimille...
30/01/2026

Eläinjärjestöt lähettävät EU-komissaareille terveisiä "maailman onnellisimmasta maasta". 🇫🇮

Animalia, Oikeutta eläimille ja SEY Suomen eläinsuojelu ovat lähettäneet EU-komissiolle kirjeen, joka vaatii turkistarhauksen kieltämistä EU:ssa. Tästä päätöksestä kiittäisivät niin suomalaiset kuin muutkin EU-kansalaiset.

EU-komissio on luvannut antaa vastauksensa Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen maaliskuussa ja nyt vetoamme komissioon, jotta se tekisi kaikkensa tarhauksen kieltämiseksi. Pelkät kosmeettiset muutokset turkiseläinten pito-olosuhteissa eivät ratkaise alan eläimille aiheuttamia vakavia hyvinvointiongelmia ja kärsimystä.☝️

EU-komissaarit saavat terveiset “maailman onnellisimmasta maasta”, jossa tuhannet eläimet kärsivät edelleen häkeissä vuosittain niillä noin 300 tarhalla, jotka ovat vielä toiminnassa – vaikka turkikset eivät käy enää kaupaksi ja alan taloudellinen merkitys Suomelle on mitätön.

https://animalia.fi/2026/01/30/animalia-ja-muut-jarjestot-vetoavat-komissioon-turkistarhauskiellon-puolesta/

Kuva: Anna Savolainen
Kettukuva: Kristo Muurimaa

EU:n turkiskielto tarvitsee tukeasi! Yli 1,5 miljoonaa EU-kansalaisen allekirjoittama Fur Free Europe -aloite vaatii EU:...
21/01/2026

EU:n turkiskielto tarvitsee tukeasi!

Yli 1,5 miljoonaa EU-kansalaisen allekirjoittama Fur Free Europe -aloite vaatii EU:ta lopettamaan turkistarhauksen sekä kieltämään turkistuotteiden tuonnin ja myynnin EU:ssa.

EU-komissio on luvannut antaa vastauksen kansalaisaloitteeseen maaliskuussa. Tällä hetkellä on vaarana, että EU-komissio tulee esittämään kiellon sijaan vain muutoksia turkiseläinten kasvatusolosuhteisiin. Se tarkoittaisi sitä, että turkiseläinten kasvatusta saisi jatkaa pienissä verkkohäkeissä.

Tämä ei käy! EU-kansalaiset kansalaiset vaativat täyskieltoa, eivätkä pelkät muutokset parantaisi turkiseläinten hyvinvointia.

Nyt on aika toimia ja vaatia EU-komissiota kunnioittamaan kansalaisten näkemystä ja tieteellistä näyttöä turkistarhauskiellon välttämättömyydestä. Verkkosivuillamme on helppokäyttöinen lomake, jonka avulla voit lähettää valmiiksi muotoillun viestin kaikille EU:n komission jäsenille.

Klikkaa sivulle ja kerro kantasi komissiolle!👇

Nyt on toimittava kiireesti, jotta EU-komissio pitää kiinni kansalaisaloitteen tavoitteista ja kieltää turkistarhauksen!

Turkistarhaus Islannissa on lähes loppunut, kun viisi isoa minkkitarhaa sulki ovensa. Tämän jälkeen Islantiin jää vain y...
09/12/2025

Turkistarhaus Islannissa on lähes loppunut, kun viisi isoa minkkitarhaa sulki ovensa. Tämän jälkeen Islantiin jää vain yksi pieni turkistila, jossa kasvatetaan minkkejä. Käytännössä kaupallinen turkistarhaus on siten loppunut maassa.

Lue lyhyt uutinen Animalia-mediasta 👇

Turkistarhaus Islannissa on lähes loppunut, kun viisi isoa minkkitarhaa sulki ovensa. Jäljelle jäi yksi pieni minkkitarha.

Turkistarhaus on lopetettava maailmanlaajuisesti. Näin yksiselitteisesti ottavat kantaa eurooppalaiset ja kansainväliset...
26/11/2025

Turkistarhaus on lopetettava maailmanlaajuisesti. Näin yksiselitteisesti ottavat kantaa eurooppalaiset ja kansainväliset eläinlääkäriliitot (FVE, FECAVA ja WSAVA).

Liitot katsovat, että turkistarhaus on eläinten hyvinvoinnin, kansanterveyden ja ympäristön kannalta kestämätöntä, ja että se muodostaa edelleen zoonoosiriskin.

Kannanotto perustuu muun muassa EFSA:n raporttiin turkiseläinten hyvinvointiongelmista. Myös Suomen Eläinlääkäriliitto on ottanut kantaa turkistarhauskiellon puolesta.

Lue koko juttu Animalia-mediasta.👇

Eurooppalaisten eläinlääkäreiden liitto kehottaa päättäjiä kieltämään turkistarhauksen seuraavan vuosikymmenen aikana.

Upeita uutisia! Puolassa äänestettiin tänään tarhauskiellon puolesta! 🦊 Puolan parlamentti äänesti turkistarhauskiellon ...
17/10/2025

Upeita uutisia! Puolassa äänestettiin tänään tarhauskiellon puolesta! 🦊

Puolan parlamentti äänesti turkistarhauskiellon puolesta. Kielto tarvitsee vielä parlamentin ylähuoneen hyväksynnän sekä presidentin allekirjoituksen. EU:ssa suurimmat turkistuottajamaat ovat Puola, Suomi ja Kreikka. Nyt näyttää siltä, että kohta Puola liittyy tästä rivistä turkistarhauskiellon tehneiden maiden joukkoon! 🎉

📸: Andrew Skowron / We Animals

Animalia kysyi, EFSA vastasi👇
16/10/2025

Animalia kysyi, EFSA vastasi👇

EFSA:n viesti oli selkeä: nykyisiä tarhoja ei kyetä muuttamaan niin, että turkiseläinten hyvinvointi saataisiin edes kohtuulliselle tasolle.

Turkistarhaus aiheuttaa 446 miljoonan euron kustannukset EU-kansalaisille joka vuosi. Näin paljastaa tuore A full-cost a...
16/10/2025

Turkistarhaus aiheuttaa 446 miljoonan euron kustannukset EU-kansalaisille joka vuosi. Näin paljastaa tuore A full-cost account of the EU fur industry -raportti.

Raportin mukaan turkisalan kustannukset EU-kansalaisille ovat niin suuret ja tuotot minimaaliset, että turkistarhaus tulisi jo senkin vuoksi kieltää.

Turkistarhauksen liikevaihdoksi arvioitiin noin 183 miljoonaa euroa vuonna 2024. Tämä on verrattavissa esimerkiksi puhvelinmaidon tuotannon, hapankirsikoiden viljelyn tai vhs-kasettivuokrausalan arvoon.

Lue tästä raportti tiivistetyssä muodossa👇

Turkistarhauksesta aiheutuu EU-kansalaisille vuosittain 446 miljoonan euron kustannukset, jotka ylittävät sen tuomat tuotot.

Saga Fursin juuri päättynyt syyshuutokauppa jatkoi jo pitkään vallinnutta trendiä: turkikset käyvät kaupaksi vain alhais...
16/09/2025

Saga Fursin juuri päättynyt syyshuutokauppa jatkoi jo pitkään vallinnutta trendiä: turkikset käyvät kaupaksi vain alhaisilla hinnoilla, eikä kettuturkiksia tahdota ostaa niilläkään.

Sinikettujen turkkien keskihinta ei ole ollut yhtä alhainen ainakaan 25 vuoteen. Nyt rimanalitus jatkui, sillä hinnat tippuivat vielä lisää kesällä järjestetystä huutokaupasta.

👉

Saga Fursin huutokauppa päättyi: turkikset kävivät kaupaksi vain alhaisilla hinnoilla, eikä kettuturkiksia tahdota ostaa niilläkään.

Osoite

SuvilahdenKatu 4
Helsinki
00500

Puhelin

+35897206590

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Turkistarhaton Suomi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Turkistarhaton Suomi :lle:

Jaa