Lapsitulkki

Lapsitulkki Uskon, että ihan jokainen on ihana uniikki yksilö, jolla on oma paikkansa ja annettavansa täällä.

❤️ Sisäisen lapsen valmennukset ❤️Sisäinen lapsi voimavarana, tunne kompassina ja elämänilon tuojana (taikka palauttajana).
❤️ Se aidoin ja puhtain osa meistä, kun on juuri sisäisessä lapsessa. Ja siksi koen, että vuorovaikutus on yksi parhaimmista asioista ja opettajista tällä planeetalla. Minun sydän sykkii monellekin asialle, m***a suurin rakkauteni ja intohimoni on toimia sisäisten lasten val

mentajana. Se, että saan auttaa muita näkemään, kuulemaan ja tuntemaan oman sisäisen lapsensa voimavarana, suunnan näyttäjänä ja elämänilon tuojana (taikka palauttajana), on vaan kauneinta mitä tiedän. Se aidoin ja puhtain osa meistä, kun on juuri sisäisessä lapsessa. ❤️

Autan tällä hetkellä aikuisia (asiakkaistani n.puolet ovat olleet vanhempia), jotka haluavat parantaa lapsuuden kokemuksiaan ja vapautua niistä tunnetaakoista ja vääristä uskomusmalleista, jotka estävät heitä tällä hetkellä, sekä elämästä sieltä aidosta osastaan käsin, että toteuttamasta täysin itseään. Sisäisen lapsen kanssa työskentely on myös rakkaudellinen teko jälkipolvelle, sillä vasta kun me vapautamme itsestämme tunnetaakkoja/traumoja ja vääriä uskomusmalleja, voi ne vapautua myös lapsistamme. 💞

Osoite

Espoo

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lapsitulkki :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Lapsitulkki :lle:

Jaa