Suomenselän kaverikoirat

Suomenselän kaverikoirat Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Mitä kaverikoiratoiminta on?

Toiminta-alue Alavus, Ähtäri, Kuortane Kennelliiton Kaverikoira -toiminta on palkatonta vapaaehtoistoimintaa, jossa koulutetut koiraohjaajat tarjoavat ohjatusti oman koiransa ystävyyttä toisten ihmisten iloksi. Kaverikoirat vierailevat erilaisten asiakasryhmien luona mm. palvelutaloissa, asumisyksiköissä, päiväkodeissa, sekä yleisötapahtumissa. Monille koiran läsnäolo tuo mieleen muistoja, antaa t

urvallisuuden tunnetta, hyvää oloa ja lämpöä. Toiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koira ja koiranohjaaja. Kaverikoirien käynnit ovat kohteille maksuttomia ja koirakoilla on Kennelliiton toimitsijavakuutus. Koiraohjaajia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Toiminnassa mukana olevat koirat ovat perusluonteeltaan ystävällisiä ja haluavat ottaa kontaktin vieraaseen ihmiseen. Koiran rodulla tai roduttomuudella ei ole merkitystä. Koiraohjaajan tulee tuntea koiransa hyvin ja osata lukea tätä. Hänen tehtävänsä on ohjata koiraa ja taata turvallinen kohtaaminen sekä asiakkaille että koiralle. Kaverikoira–nimeä voivat käyttää ainoastaan Kennelliiton ryhmissä toimivat koirakot. Kaverikoirakon tunnistaa työasustaan; koiran oranssista huivista, ohjaajan nimikyltistä ja usein ohjaajalla on kaverikoira-liivi. Kennelliiton Kaverikoirat luetaan henkilökohtaisiin hyötykoiriin. Näillä koirilla on arvokas rooli toimia yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten hyväksi.

Tänään Julian, Alice ja Lola kävivät ilahduttamassa messuyleisöä Alavus areenalla ❤️
25/04/2026

Tänään Julian, Alice ja Lola kävivät ilahduttamassa messuyleisöä Alavus areenalla ❤️

Hyvää koiranpäivää koko meidän jengiltä!
24/04/2026

Hyvää koiranpäivää koko meidän jengiltä!

Tervetuloa lauantaina 25.4.  Klo 10-12 Areenalle rapsuttelemaan kaverikoiria ❤️
20/04/2026

Tervetuloa lauantaina 25.4. Klo 10-12 Areenalle rapsuttelemaan kaverikoiria ❤️

✨ Messuohjelma 2026 ✨

🐕 Lauantaina 25.4.2026 Yrittäjät Areenalla -messuille iloa ja rapsutuksia tuovat Kennelliiton kaverikoirat, jotka ovat klo 10-12 tavattavissa Alavus Areenan piha-alueella. 🐾

Sateen sattuessa katoksen alla.

Tervetuloa tutustumaan! . .

📍 Yrittäjät Areenalla -messut
📅 la-su 25.–26.4.2026 klo 10-17
📌 Alavus Areena, Lakiantie 5, Alavus

Katso messujen ohjelma, luettelo näytteilleasettajista ym. tapahtuman sivuilta:
🔗 https://yrittajatareenalla.fi

Suomenselän kaverikoirat ovat käyneet alkuvuodesta ilahduttamassa monissa eri kohteissa, ohessa muutamista vierailuhetki...
01/03/2026

Suomenselän kaverikoirat ovat käyneet alkuvuodesta ilahduttamassa monissa eri kohteissa, ohessa muutamista vierailuhetkistä kuvia ilahduttamaan myös sinua 🙂

Mikäli haluat kaverikoiria vierailulle tai kiinnostuit toiminnasta ota rohkeasti yhteyttä joko täältä facen kautta tai sähköpostilla [email protected] niin kerron mielelläni lisää
Terkuin Teija

Suomenselän kaksi uutta kaverikoiraa Enni ja Löpö ❤️
24/02/2026

Suomenselän kaksi uutta kaverikoiraa Enni ja Löpö ❤️

Suomenselän kaverikoirat toivottavat kaikille ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2026!
19/12/2025

Suomenselän kaverikoirat toivottavat kaikille ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2026!

Tuli Bedlingtoninterrieri narttuSyntynyt 2022Ohjaa Eija K-HTuli tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa. Lenkillä ollessa...
30/11/2025

Tuli
Bedlingtoninterrieri narttu
Syntynyt 2022
Ohjaa Eija K-H
Tuli tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa. Lenkillä ollessa Tuli mielellään jää odottelemaan perässä tulevia, tuntemattomiakin, tutustuakseen heihin. Tuli tykkää erityisesti silityksestä ja lenkeistä, jolloin saa rauhassa nuuskutella tuoksuja.

ArmiGlen of imaalinterrieti narttuSyntynyt 2022Ohjaaja Teija K Armi on pirteä terrieri joka ilahduttaa iloisella olemuks...
30/11/2025

Armi
Glen of imaalinterrieti narttu
Syntynyt 2022
Ohjaaja Teija K
Armi on pirteä terrieri joka ilahduttaa iloisella olemuksellaan kaikkia.
Armi harrastaa lenkkeilyä, koiranäyttelyitä ja välillä pikku tuhmuuksia

Osoite

Alavus

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Suomenselän kaverikoirat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Suomenselän kaverikoirat :lle:

Jaa

Kategoria